Kuvassa vuonna 2005 suunnittelemani keeppi jonka nimesin Mökin Muorin

Missoniksi. Neuleen suunnittelun lähtökohtana oli jämälankavaraston

pienentäminen. Ohje on julkaistu Ihan itse foorumilla. Neuleen kirjavuus

ryhdittyy mustalla langalla jota neuloin vuoroin muiden värien kanssa.

Siis 2 krs mustalla, 2 krs toisella värillä, 2 krs mustalla jne.

 

Nyt voi sanoa että lopputulos on noro- tai puromainen ja raidoitus jared

tai anuharkkimainen. Silloin 2005 en ollut kuullutkaan yhtään noista

neljästä nimestä. Missoneita kyllä olin nähnyt ja jopa sovittanut - ei

vaan iskenyt niin lujaa että olisin sijoittanut huippuhintaiseen

neuleeseen. Olivathan ne upeita mutta eivät oikein passanneet tyyliini eikä kukkarolleni.

Omassa "missonissani" ideana on käyttää niitä

tyhjänpanttina lojuvia langanloppuja..

 

Keeppi sai hyvän vastaanoton ja jatkoin sarjaa: pipo, lapaset ja

säärystimet. Kun tuosta raidoituksesta taannoin "käräjöitiin"

neulepiireissä, totesin vain olleeni aikaani edellä toteuttaessani tuon raidoituksen

jo vuosia sitten.

 

Olen suunnitellut ja valmistanut neuleita vuosikymmenien ajan, enimmäkseen

omaksi, perheeni ja ystävieni iloksi. Mallejani on myös julkaistu

arvostetuissa käsityö- ja naistenlehdissä. Ensimmäiset mallini julkaistiin lähes kolmekymmentä vuotta sitten. Kuopusta odottaessani suunnittelin ja valmistin kokonaisen neulemalliston tulevalle pienokaiselle.

Mallistossa oli nuttu, avohaalareita, tossuja ja villapeitto. Jatkoin

harrastusta ja useita mallejani julkaistiin parin vuoden aikana Kodin Kuvalehdessä.

Yksi neuleista ja tyttäreni päätyivät peräti lehden kansikuvaan.

 

 

Tätä mallia olen neulonut useita kappaleita vuosittain ja mekkoja on

mennyt ympäri maailmaa aina Etelä-Amerikkaa myöten. Tänäkin vuonna kolme

pientä italiatarta on saanut valkoisen pitsiunelman garderobiinsa. Neuleen

idea ja pitsiosuus on osa "Astra" pitsiliinasta. Astroja olin neulonut

monta kappaletta saatuani mallin iäkkäältä tuttavaltani joskus 70-luvulla,

hän muisteli mallin olevan peräisin äitinsä käsityökorista. Ohje on

Novitan julkaisema, ehkä 1940 luvulla.

 

Lupa mallin julkaisemiseen pyydettiin Novitalta ja lehdessä julkaistiin koko

liinan malli vaikka mekkoon tarvitaan vain osa mallikerrasta. Myös

pitsimallin lähde, Novita, mainittiin lehdessä. Astran suunnittelijasta

ei ole tietoa.

 

Lehti maksoi minulle suunnittelusta ja mallin kirjoittamisesta

silloisten taksojensa mukaan ja myös tytär sai kuvauspalkkiot.

Lapsityövoimaa meillä on aina käytetty. Sitten tuli pitkä tauko mallien julkaisuun kun

minulle tuon mekon jälkeen sivulauseessa ilmoitettiin että kun

olen maksun malleista saanut, niin ne ovat nyt lehden omaisuutta enkä saa

niitä kaupallisesti hyödyntää. Oikeudet palautuvat kymmenen vuoden

kuluttua takaisin.

 

Muutin mekon mallia - neuloin olkaimiin helpon palmikon ja niin siitä tuli

minun mallini jota saatoin valmistaa tilauksesta. Vahingosta viisastuneena

olen sittemmin sopinut malleistani että tekijänoikeudet jäävät minulle,

enkä julkaise mallia uudestaan kahteen vuoteen.

 

Silkki ja pensselit olivat minulle kauan sekä työ että harrastus. Maalasin ja

opetin silkkimaalausta niin kotimaassa kuin Italiassakin ja vieläkin

maalaan lähinnä taidon ylläpitämiseksi ja tilauksesta. Olen myös opetellut

tiffany-tekniikan ja valmistan lasitöitäkin silloin tällöin. Myös noissa

mainitsemissani tekniikoissa suunnittelen itse kaikki mallini ja

signeeraan työni.

 

Uusi vuosituhat raivasi tilaa neuleille elämässäni. Minulla on mm.

ateljee-ompelijan koulutus ja sen jälkeen olen vielä erikoistunut neuleisiin,

ja niinpä oli helppoa ja luonnollista ryhtyä hyödyntämään olemassa olevia

taitoja. Syyttävä sormeni osoittaa tyttäriäni ja heidän toivomuksiaan

neulevaatteista.

 

Aivan uuteen maailmaan minut johdatteli Ihan itse foorumi ja perheen

ulkopuolisista kannustajista on ehdottomasti mainittava foorumin

ylläpitäjä Pörrö Sahlberg ja Ixu joka opetti minulle kuvien laittamisen nettiin

ja paljon muuta tästä internetin ihmeellisestä maailmasta ja sitten on

Langankuluttaja, joka oikoluki Ihan itsessä julkaistut ohjeeni. Tässä

taas heille kaikille miljoonatmiljoonatmiljoonat ja kauneimmat kiitokset.

Onnekseni voin lukea heidät kaikki edelleen ystävikseni.

 

Neuleitten suunnittelu on jännittävää ja hauskaa; langat ovat ihania ja nautin

niin idean kehittelystä, mallin työstämisestä kuin ohjeen

kirjoittamisestakin.

 

Minkä tahansa tuotteen suunnittelu on kuin kokoaisi palapeliä - valtava

määrä elementtejä joista työ pitää rakentaa. Palapeli on kyllä helpompi

kun kannessa on valmis kuva ja tiedossa on että kaikki palaset on tuossa

käsillä. Tuotesuunnittelijalle niitä palasia on milloin missäkin ja osa niistä

voi olla työn tilaajan esittämiä toivomuksia ja rajauksia,

materiaaliin ja väreihin liittyviä etsintöjä ja pohdintoja tai vain omista tarpeista ja

mielikuvista nousevia visioita.

 

Myös käsitöiden suunnittelussa on muutamia peruslähtökohtia: työtavat,

materiaalit, käyttötarkoitus, toimivuus, esteettisyys, ekologisuus jne.

jotka on huomioitava suunnittelussa.

 

Helppo esimerkki on vaikkapa perinteinen räsymatto. Jos monelle kutojalle

annetaan materiaaliksi samat värit ja sama määrä matonkuteita ja pyydetään

valmistamaan matto. Ei mitään rajauksia eikä valmista mallia tai

toivomusta edes mitoista - voin varmuudella sanoa että syntyy niin monta

erilaista mattoa kuin on kutojiakin.

 

Yksi ajattelee että matto on vain lattian suoja ja työ valmistuu pikapikaa

periaatteella: seuraavaksi siitä kerästä mikä käteen sattuu. Toinen

käyttää aikaa sidoksen ja raidoituksen suunnitteluun ottaen huomioon ympäristön johon

aikoo mattonsa sijoittaa. Kolmas haluaa elävöittää pintaa nukittamalla

osan matosta tai kuvioida mattonsa pujottelemalla tai jollakin muulla

tekniikalla. Jokainen matto on tekijänsä näköinen ja uniikki yksilö.

 

Kaikilla on ollut käytössään samat elementit ja lopputuloksena on erilaiset,

erikokoiset ja toisistaan täysin poikkeavat tuotteet. Jokaisessa matossa

materiaalin määrä ja värit ovat identtiset, mutta se joka kutoo sen

perinteisen maton saa pinta-alaltaan suurimman ja se valmistuu lyhimmässä

ajassa. Matto on jo lattialla kun toiset vasta aloittelevat kutomista

suunnittelun, laskemisen ja kokeilujen jälkeen.

 

Suunnittelu siis lisää työhön käytettyä aikaa ja vaikuttaa siten myös valmiin

tuotteen hintaan - mikäli on kysymys kaupallisesta toiminnasta. Eli suunnittelu

on työtä ja sen hinta on aina sisällytettävä tuotteen hintaan. MOT.

 

Neuleista voisi käyttää esimerkkinä vaikkapa sukkaa ja puseroa. Sukassa on

varsi, kantapää ja kärki. Mitä silmukoiden luomisen ja sukan päättelyn

välillä tehdään, on sitten se suunnittelijan osuus.

 

Pusero on yksinkertaisimmillaan alhaalta avoin suorakaide/neliömäinen

laatikko jossa on päänaukko ja kaksi hihaa. Silmukoiden luomisen ja

päättelyn välinen työ tässäkin tekee neuleesta yksilön.

 

Silmukkaa ei kukaan voi omistaa ja neulepinnat, siis oikeista ja nurjista

silmukoista, langan kierroista ja yhteen neulotuista silmukoista

muodostuvat mallineuleet: kohokuviot, pitsineuleet ja palmikot, ovat aikojen saatossa

syntyneitä työtapoja joista on mahdoton tietää alkuperäistä ensimmäistä

mallin valmistajaa. Nämä elementit ovat kaikkien suunnittelijoiden ja neulojien

vapaasti käytettävissä olevaa aineistoa, niihin ei kenelläkään ole

tekijänoikeutta.

 

Suunnittelija valitsee langan, pintaneuleen, laskee kuvion ja sukissa

sovittaa kantapään ja kärjen kavennukset kuvioon sopiviksi ja sarjoo koot.

Puserossa suunnittelija miettii kauluksen, hihan mallin, neuleen pituuden

ja muodon - suora/tyköistuva/symmetrinen/epäsymmetrinen jne - vaihtoehtoja

on lukemattomia.

 

Kun on saanut neuleensa valmiiksi ja rustannut ohjeenkin,

sitä voi tarjota alan lehtiin ja/tai langan valmistajalle/maahantuojalle.

Joskus joku malli päätyy julkaistavaksi ja hyvällä tuurilla ja neuvottelutaidoilla siitä saa jopa

rahallisen korvauksen. Useimmiten firmat tarjoavat lankaa ja haluavat vain valmiin

neuleen - firman ammattilaiset kun osaavat kirjoittaa ohjeen. Näin

menetellen neuleen tekijänoikeudet kyllä jäävät suunnittelijalle mutta kirjoitetun

ohjeen oikeudet ovatkin sitten julkaisijan omaisuutta ja neuleen tekijänoikeuksillahan ei

sitten enää ole mitään virkaa kun ohjeen oikeudet ovat julkaisijalla. Jos

kirjoittaja on työsuhteessa julkaisijaan ja ohjeiden kirjoitus on

työsopimukseen sisältyvää ja kuuluu toimenkuvaan niin juttu on ok myös kirjoittajan

osalta. Käännetyn tekstin oikeudet ovat aina kääntäjällä jolla tietenkin pitää

olla sopimus alkuperäisen tekstin kääntämiseen – pelkkä lupa tai ostettu oikeus.

 

Neulemallien suunnittelu voi kuulua firmassa normaaliin työnkuvaan ja

työssä suunnitellut mallit ovat työnantajan omaisuutta, samoin niiden

tekijänoikeudet, ellei työsopimuksessa ole erikseen muuta sovittu.

 

Tästä asiasta olen keskustellut mm Marjutin ja Tikrun

kanssa. Tikru jo mainitsi asiasta postauksessaan 6. marraskuuta. Tikru on

huippuammattilainen jonka osaamista, idearikkautta ja monipuolisuutta

ihailen vilpittömästi ja hän vie suomalaista neuleosaamista upeasti

maailmankartalle.  Marjut on Ullan päätoimittaja. Ulla toimii

rehellisesti ja vastuullisesti hyvässä yhteistyössä suunnittelijoiden

kanssa ja ansiokkaasti julkaisee myös harrastajien ohjeita. Ullan vahvuus

perustuu osaavien ammattilaisten vapaaehtoistyöhön ja kaikkien Ullan tekijöiden yhteiseen

riemuun jakaa omaa osaamistaan toisten harrastajien kanssa.

 

Sitten vielä vähän tekijänoikeudesta ja mallisuojasta. Ne ovat kaksi eri asiaa.

Tekijänoikeus on automaattinen ja syntyy aina kun tuotetaan oma malli.

Tekijänoikeus on omaisuutta, sitä voi myydä ja ostaa. Suunnittelija voi

myydä kaikki oikeudet malliinsa tai vain julkaisuoikeuden. Jos myy

julkaisuoikeuden niin tekijänoikeus jää suunnittelijalle. Tekijänoikeus on

elinikäinen.

 

Mallisuoja pitää anoa ja se on pitkä, kallis ja kohtuullisen työmäärän

vaativa prosessi ja esim. neuleiden kohdalla on varsin epätodennäköistä

saada mallinsa suojattua. Mallisuoja onkin pääsääntöisesti teollisen

tuotannon piiriin kuuluva asia.

 

Kuinka sitten tekijänoikeudet vaikuttavat neulojan arjessa?

 

Tavallisen omaan käyttöön ja lahjaksi neulovan harrastajan elämässä ei

tekijänoikeuksilla ole juurikaan merkitystä. Mutta jos haluaa

myydä mallin mukaan valmistamiaan töitä, on otettava yhteys suunnittelijaan ja kysyttävä lupa

kaupalliseen käyttöön.

 

Miksi lupa täytyy kysyä?

 

Suunnittelija on tehnyt töitä viikkokausia jokaisen mallinsa eteen ja kun

kaikki kokeilut ja laskelmat on tehty ja neulemalli on saatu kirjoitettuna "ulos",

toisten on helppo toteuttaa tuote valmiista ohjeesta. Siis vähän kuin

perunan viljely: jos muokkaa pellon, istuttaa, multaa, kastelee ja

hoitaa peltoaan koko kesän ja sitten joku toinen käy korjaamassa sadon, myy perunat

ja pitää rahat niin ei ole oikein, ei. Tuon perunan viljelyksen

jokainen ymmärtää mutta kun siirrytään kädentaitoihin niin miksi tuon saman

asian ymmärtämisestä tulee niin ylipääsemättömän vaikeaa? En ymmärrä kuinka se voisi olla mitenkään

erilaista?

 

Siis omaan käyttöön ja lahjaksi saa valmistaa minkä tahansa mallin mistä

tahansa ohjeesta/kirjasta/kuvasta mutta toisen työllä rahastaminen on

väärin ja epärehellistä toimintaa.

 

Jos taidot vaan riittävät, omaan käyttöön saa valmistaa vaikka

pariisilaisen muotihuoneen upeimman neuleen ja kertoa kulkevansa

XXX-suunnittelijan mallissa, mutta jos valmistaa näitä XXX-neuleita

myyntiin niin silloin kyseessä on tekijänoikeusrikkomus.

 

Toinen juttu on valmistaa tilauksesta korvausta vastaan asiakkaalle tietty

tuote. Jos asiakas tuo sekä mallilehden että kaikki työhön tarvittavat

materiaalit, niin tuotteen valmistaminen ei riko mallin tekijänoikeuksia.

Tilaaja on maksanut mallin ostaessaan sen lehden/kirjan jossa malli/ohje on

julkaistu ja asiakas maksaa valmistajalle ainoastaan palkan tehdystä työstä.

 

Näistä aiheista voisi kirjoittaa pienoisromaanin, mutta tässä aluksi. Keskustelua

voidaan jatkaa niin Ravelryn kuin Ihan itse foorumin palstoilla ja

kommenttilootassa.

 

Tässä postauksessa olen käyttänyt osia omista teksteistäni joita olen

kirjoittanut muutama vuosi sitten suomi24 askartelu ja käsityö

keskusteluissa nimimerkillä "ammattilainen".

 

Tällä vuosituhannella Ihan itse foorumin lisäksi neulemallejani ovat julkaisseet

 

Ulla.    Langat antoi Coats Opti

Suuri Käsityölehti.    Kaikki viulut maksoi Coats Opti

Kotiliesi.   Langat antoi  Tekstiiliteollisuus

Novita

-