Kesä on tullut, ainakin almanakan mukaan. Kuljen edelleen villapaita päällä ja sisällä minulla on paksut villasukat jaloissa yötäpäivää. Kun poistun tontilta laitan ohuemmat sukat ja kantakengät. Kotiin tullessa jalat ovat jo kylmät ja nopeasti puen taas ihanat villasukat lämmittämään kohmeisia  varpaitani.

Suomessahan on tapana pukeutua sään ja lämpötilan mukaan, Italiassa taas pukeudutaan almanakan mukaan; kesävaatteet puetaan ensimmäinen kesäkuuta, satoi tai paistoi. Talvivaatteet  otetaan käyttöön ensimmäinen marraskuuta lämpötilasta välittämättä.  Muutama vuosi sitten maaliskuun lopussa Milanossa Duomon aukiolla lämpömittari näytti +26 celsiusta, me hullut ulkomaalaiset roikuiltiin teepaidassa ja paikalliset donnat veti torin poikki maata viistävissä minkkiturkeissaan. Maassa maan tavalla....

Maanviljelijät sanovat että ennen juhannusta sataa laariin ja juhannuksen jälkeen laarista pois. Hyvältä näyttää heidän kannaltaan tähän saakka. Minä puolestani toivoisin jo aurinkoa kukkapenkeilleni. Orvokit kyllä kukoistavat, lemmikitkin voivat erinomaisesti mutta muut istutukset näyttävät liiasta vedestä juopuneilta. Viikko on ollut yhtä vaihteleva kuin sääkin. Pyykkivuori on madaltunut kiitettävästi ja silitettyjä on enemmän kuin silittämättömiä. Makuuhuoneesta on noin puolet siivottu ja vessa odottaa edelleen inspiraatiota.

Asiakkaita on ollut ja varastot hupenivat mukavasti. Tiffanytyöt on käytännössä loppuunmyyty ja muutamasta tilauksesta piti kieltäytyä ajan vähyyden takia. Jos juhlat on huomenna, tänään illalla ei asiakas kyllä voi enää esittää kummasia toiveita uusista malleista. 

Talossa on pitänyt tehdä pikasiivousta ja monen moista naamiointia asiakkaiden takia. Vanha keino auttaa aina; halli ja  olohuone tyhjennetään ylimääräisistä tavaroista ja tuulikaappi luututaan vedellä jossa on tupla-annos Toulua. Sisään tullessa vieras aistii  tuoksun joka synnyttää illuusion siivouksesta. Ruokapöydälle, joka toimii esittelyalustana, rojautan "Pariisin portit" - kangas on kaunis ja yleensä ensimmäinen keskustelu käydäänkin  siitä. ("Pariisin portit" on Maija Isolan vanha kuosi, joka on pari vuotta sitten otettu tuotantoon)

Siivoaminen on todella turhauttavaa. En ole vieläkään onnistunut saamaan vakisiivoojaa ja sen kyllä huomaa.

Niin, tiedättekö mikä on maailman kalleinta ainetta? Voin kertoa, että kodissani sitä on kaikilla määreillä mitaten erittäin runsas ja ehtymäton esiintymä. Mikä tuo aine on? Sitä esiintyy yleisesti kaikkialla. Kaikissa kulttuureissa sitä pyydystetään suurella innolla, sen keräämiseen tarvittavien välineiden valmistusta varten on valtava maailmanlaajuinen teollisuus. Alkeellisia käsikäyttöisiä välineitä valmistetaan itse, tehtaat suoltavat hienoja korkean teknologian koneita ja robotteja, kemian teollisuus tuottaa tätä varten aina vaan tehokkaampia aineita. Tonni tätä ainetta näin mitattuna maksaisi tähtitieteellisen määrän missä tahansa valuuttassa. Tätä rikkautta eivät varkaat huoli ja se lisääntyy itsestään. Haa, minulla sitä on vaikka muille jakaa. Se aine on  pöly.

Lakkiaisia ja muita valmistujaisia oli tuttavapiirissä useita ja koetin houkutella hiljaista miestä muutamalle vierailulle. Eipä onnistunut ei, ja yksinkään en lähtenyt minnekkään. Joskus on nälväisty että hänen läsnäolonsa antaa juhlille sen viimeisen silauksen. Todellakin täytyy olla aivan erikoinen tilaisuus että hän sonnustautuu vieraisille.Ei edes joka vuosi ole näitä ihmeitä tapahtunut, viime vuonna se juhla oli kummitytön häät.  Tulevana  juhannuksena on tyttären tyttären rippijuhlat, siitä ei voi kai millään verukkeella kieltäytyä.( toivottavasti)

Tänään kävi yllätysvieraita, vanhimman tyttäreni kummitäti miehensä kanssa. Soittivat suurin piirtein portilta ja kyselivät ajo-ohjetta. Ovat viimeksi käyneet meillä vuosia sitten ja silloin kotimme oli kadun viimeinen talo, nyt tässä on lähes kylä ympärillä, metsää kaadettu ja talo on maalattu, siis ajo-ohje oli tarpeen. Muutama tunti meni mukavasti, molemmin puolin kertoiltiin perheistä ja muisteltiin menneitä. Toki olemme tavanneet lähes vuosittain pikaisesti ohimennen mutta tämä oli todella iloinen tapaaminen ilman kiirettä.

Suunnitelmissa oli lähteä huomenna idän ihmemaahan, matka siirtyy taas kerran jonnekin tulevaisuuteen. Tarvitsen ompelijaa ja tässä alkaa aika taas käydä vähiin suunnitelmieni toteuttamiseen, toivottavasti ensi viikolla matka järjestyy.

Vaihdoin aamulla puhtaat valkeat hyvin silitetyt lakanat  vuoteeseen ja samassa säntäsin kauppaan ostamaan uudet tyynyt, entiset lähtivät roskikseen. Tyynyt ei kyllä pesussa parane, muutaman kerran voi pestä mutta nopeasti ne menettävät kimmoisuutensa. Kohtapa kallistan pääni udelle tyynylle ja toivottavasti saan katsella kauniita unia.

Runsas kaksi kuukautta blogittajana ja ainoastaan yksi kommentti. Mitenkähän tuohon pitäisi suhtautua? Itserakkasti voisin ajatella että että blogini on niin täydellinen ettei se kommentteja kaipaa, toisaalta on masentavaa ajatella ettei kirjoitukseni herätä kenenkään mielenkiintoa, pitäisiköhän tässä oikein turhautua?