Kävin iltapäivällä ruokakaupassa ja kassajonossa oli itäistä murrette puhuva perhe, kaikki puettu merkkivaatteisiin kiireestä kantapäähän. Isä, äiti ja kaksi lapsukaista; jokainen kantoi ranskalaisia huippumerkkejä, naiset hiuspannasta laukkuun ja  lenkkareihin. Miesväki samoin vyötä ja harteilla roikkuvaa villapaitaa myöten.

Kotiin tultuani mietiskelin että Suomessa tuo aika oli noin kaksikymmentä vuotta sitten. Niinpä niin, kun kuopus meni kouluun, hän ihmetteli että missä toisten lasten krokotiilit ovat? Tyttö kun ei tiennyt että kaikissa vaatteissa ei ole alligaattoria.  Viisivuotisneuvolassa tytär piirsi perheemme: ensin itsensä, yli puolet arkista omaa kuvaa, ja iso krokotiili rintaan, sitten äiti, hieman  pienempänä vähän pienempi krokotiili paidassaan, sitten isi, minikoossa paperin alalaitaan ja pienen pieni kroko leuan alla, Tässä vaiheessa hän katsoi aiheelliseksi selittää psykologille näin: " Tää isi on siksi näin pieni, kun se on tässä polvillaan". Arvatkaa kuka nielaisi pari kertaa tyhjää?

Merkkien maailmassa elettiin jo kuusikymmenluvulla kun äidin kanssa teetettiin vaatteet paitapuseroista takkeihin paikkakuntamme ainoalla ateljee-ompelijalla. Minulla on vieläkin tallella silloin tehtyjä iltapukuja jotka ovat edelleen käyttökelpoisia sekä materiaaleiltaan että malleiltaan. Kankaat tilattiin Pariisista. Ompelijalle tuli mallilehti kangasnäytteineen ja siitä sitten valittiin kankaat, mallit muokattiin omaan makuun passeleiksi, usein miehelle valmistettiin juhlapaita samasta kankaasta kuin rouvan iltapuku. Oi niitä aikoja, pukuja ovat kayttäneet myös kaikki tyttäreni vuorollaan. Minäkin niitä mielelläni käyttäisin mutta, mutta.... niitä pitäsi nykyisillä mitoillani olla aina toiseen reiteen samanlainen.

No, viimeiset kymmenen vuotta olen hankkinut valtaosan vaatteistani Italiasta, sieltä löytyy muodikkaita, klassisia, hyvistä materiaaleista valmistettuja kuteita myös pienelle lihavalle mummolle. Merkkituotteita, joissa merkki on tyylikkäästi vaatten sisäpuolella. Tämä käytäntö miellyttää minua nykyään enemmän kuin näkyvät tuotemerkit, ne jotka kantavat näitä malleja tunnistavat kyllä valimistajan ja muiden ei tarvitsekaan.

Meillä taitaa merkkifriikkinäkin olla mustat vyöt, vai mitä tuumaatte luutustamme?

Tämä merkkituote on palvellut vuosia käsipyyhkeenä ja jatkaa nyt lattialuutuna. Kyllä hyvän merkkiin kannattaa sijoittaa, tämä pyyhesarja on hankittu yli 20 vuotta sitten.

Kun kuopus lähti opiskelemaan länsirannikolle lähetin kämppään Lacosten luutut ja pölyrätit, toki opiskelijaboxissakin pitää taso säilyttää.

Lopuksi hieman selitystä: perheen liikkeessä myytiin Lacosten vaatteita, Wolfordin sukkahousuja ja tuotiin itse maahan aitoja skottikilttejä. Niinpä sitten olosuhteitten pakosta kaikki kulkivat niissä kuteissa joita tilattiin firmaan. Maahantuojalla oli saman ikäiset lapset kuin meillä, joten mallit olivat niitä kokoja ja minä ostin osan omaan käyttöön. Siksi siis lapsi luuli että vaatteissa kuuluu aina olla alligaattori.

Niin, ne luutut ja pölyrätit ommeltiin vanhoista Lacosten pikeepaidoista ja collegepuseroista niin että kroko jäi näkyviin.

Kaksi päivää on mennyt kirpparilla, siellä on pöläkkä käynyt ja tuoksutesterit tehneet kauppansa. Laskin kotiin lähtiessä että vielä on toista sataa pulloa myytävää. En toki laita kaikkia kerralla esiin vaan tiputtelen vähitellen, monista tuoksuista on useita kappaleita, jopa aivan täysiä, avaamattomia pakkauksia. Kaikki testereitä toki, mutta täyttä tavaraa ja halvalla menee, eihän tässä ole tarkoitus museoida enää mitään.

Huomenna pitäisi roudata ulkoa kukkat kellariin talvehtimaan, eka kertaa elämässäni. Täytynee konsultoida viherpeukalo-ystävätärtä.

Neuleet ja muut käsityöt ovat tauolla tekemisen osalta, suunnittelu toimii päässä ja välillä huitaisen jotain kuvia ja muistiinpanoja paperille. Sormia kyllä syyhyttää mutta antaahan himon vielä yltyä.