Kuvan kukka on i-cord sovellutus, tämänkin ohje on siinä viimekesän Kotiliedessä 12/2006. Muita kuvia ei tähän hätään ole arkistossa. Se pahuksen läppäri anasti kaikki minun kuvanikin.

Pari päivää olen ollut oikein tomera sihteerikkö, saanut laskutusohjelman toimimaan ja laskuttanut hikipäässä iltamyöhään. Tänään sitten se verenpainetta nostattanut juttu: kävin tilitoimistossa allekirjoittamassa veroilmoitukseni. Puhisen ja puhkun. Alan vaatia yhteiskunnalta enemmän palveluja maksamieni verojen katteeksi. Ei niin että juuri nyt maksaisin kohtuuttomasti veroja, mutta vuosien saatossa kertymä on  kyllä ihan kunnioitettava. Onneksi kirjanpitäjäni on osaava ammattilainen ja tiedän että jokainen maksuun tuleva sentti on tositteisiin perustuva ja aiheellinen.

Verotuksen tasosta yleisesti voidaan olla monta mieltä. Verorahoillahan tämä yhteiskunta toimii, sikäli kun toimii mutta paljon fyrkkaa menee aivan harakoille vaikka todellisia tärkeitä asioita vain siirretään hamaan tulevaisuuteen. No, tämä riittäköön tästä aiheesta, piti vaan vähän urputtaa.

Aamulla pääsin taas jatkamaan mohairtunikaa, puolitoista hihaa puuttuu vielä. Himo päästä työstämään kidsilkkejä vauhdittaa keskeneräisen valmistumista. Olen päättänyt että en avaakaan pusseja ennen kuin tämä tunika on valmis. Olen siis masokisti kaiken  muun lisäksi.

Lapsi toipuu eilisestä viisaudenhampaiden poisto-operaatiosta ja tunika olkoon lohduke näistä kärsimysviikoista. Melkoista menoa on ollut, viikko sitten maha auki ja eilen sorkittiin suussa. Äiti on äiti ja huolissaan vaikka lapset ovat aikuisia.

Katselin garderoobiani ja totesin että minulta puuttuu tanttatakki. Neuletakki on heppoinen jos vähänkin tuulee ja turkit on vietävä vinttiin heräävien koiperhosten kodiksi. Mietin jo soittavani Pirkolle että lähdetään lähikaupunkiin takkiostoksille mutta onneksi ymmärsin ettei pidä sännätä suin päin tekemään hankintoja. Juttelen asiasta viikonlopun aikana hiljaiselle miehelle ja kuuntelen mikä olisi hänen kantansa. Syksyllähän minä sössin sen iltapuvun hankinnan, aioin ostaa Hesasta ja mies ihmetteli että oikeinko niitä nykyään myydään jo Suomessakin kun ennen on aina pitänyt hakea Italiasta. Siispä vahingosta viisastuneena koetan kysellä suosituksia ostospaikasta asiantuntijalta. Ulkopuolisia vihjeitä myös vastaan otetaan.

Muutaman viikon kuluttua pitäisi emännöidä italialaisdelegaatiota ruuhka-Suomessa. Juttu on vaan pahasti levällään minusta riippumattomista syistä. Täytyy toivoa että suomalainen yhteistyökumppani on luotettava ja sanojensa mittainen.

Olisinkohan ollut niin pätevä sihteeri että voisin saada bonuksena pullon konjakkia sydänlääkkeeksi - entinen näyttää olevan tyhjillään. Muuta sorttia olisi kyllä mutta ainahan mieli tekee juuri sitä mikä puuttuu. Minulla oli vuosikausia konjakkikammo sen jälkeen kun odotin  keskimmäistä tytärtä puoli vuotta sairaalassa pienessä hiprakassa. Siihen aikaan uhkaavaa keskenmenoa hoidettiin konjakilla. Lääkekonjakki oli karseen makuista ja gynekologini (= hyvä ystävättäreni) haki Alkosta minulle parempaa laatua ja pullo oli yöpöytäni kaapissa. Makasin yksityishuoneessa ja tietenkin neuloin ja virkkasin siellä päivät pitkät, joskus yölläkin kun en aina saanut unta. Osasto oli ruhallinen ja opetin monena yönä hoitajaakin virkkaamaan.

Niin maailma muuttuu, nyt kai ei saa edes viinilasillista nauttia siitä päivästä alkaen kun ryhtyy ajattelemaan lapsen hankintaa. 

Seuraavaksi ohjelmassa elintarvikehamstarusta ja neulontaa. Siivoaminen ei edelleenkään innosta vaikka aurinko paljastaa kaiken sen mitä pimeän aikaan on nurkkiin kertynyt. Hyvä konsti on vetää verhot tiukasti kiinni ja jos vielä aurinko liiaksi valaisee pidän aurinkolasit pääsä sisälläkin.