Ihan ensimmäiseksi Paljon Onnea Minulle, olen tehnyt sössimisen ennätyksen. Ei Suomen, ei maailman vaan koko universumin ennätyksen. Siksi tuo kortti tuossa alussa. Tein näitä oikein sarjatyönä viime viikolla. Muutaman tarvitsin mutta taas näitä tuli kaksi sarjaa, toinen kasa mustalla pohjalla. Nuotit ovat vanhasta nuottiarkista, jo kellastunut eikä mitään tietoa  muista sivuista, siispä tällaiseen käyttöön.

Siitä enkkarista: olen koko iltapäivän etsinyt setelinippua ja nyt en ole varma onko se edes kadonnut. Aamupäivällä paneuduin rättihuoltoon, pyykkäsin miehen työvaatteita ja omia matkavarusteita, keittiöpyyhkeitä ja edelleen kone pyörii -taitaa olla toinen satsi miehen kamppeita menossa. Kun kotitalouskohtaus iski, lajittelin vaatteitani kaappiin sohvien ja tuolien selkämyksiltä, tuulettelin ja harjailin ulkona. Ruuanlaitto jäi eilisen kinkkukiusauksen mikrotukseen ja mies oli onnesta soikeena, tekele oli kuitenkin kotitekoista ja maku kai poikkesi jotenkin kaupan eineksistä. Tämä oli kyllä pelkkää sattumaa, eilen oli naapurin rouvan synttärit, käväisin siellä kattamassa kahvipöydän ja siksi oli uunista sammutettava virta ennen lähtöä - siis vaihtelua myös siinä suhteessa, ei polttouhreja. Mikrotuksen olen jo oppinut: ensin vähän aikaa täydellä teholla ja jos ei polta sormea uusi ajastus, vähemmän aikaa jne, kunnes sormi palaa koetellessa. Ohje on vapaasti käytettävissä.

Siinä sitten syödessä sanoin että vaatehuolto on kyllä kesken mutta ruokakaupassa pitää käydä. Suom. = anna rahaa. Mies tuuppasi lompakkonsa pöydän yli ja nyökkäsi minulle samalla kun vasasi puhelimeensa, yrittäjän on palveltava asiakkaita jopa ruokapöydässä. Siinä miehen silmien alla sitten vetelin lompakosta pöydälle kahden värisiä seteleitä  kauppareissuni tarpeiksi.  Kun sain syötyä, ruuat ja lautaset jäivät toki vielä pöytään, ryntäsin soittamaan Tupulle kysyäkseni saisinko kauppareissulla kahvit kaverin luona. Puheluni aikana mies lähti takaisin töihin ja minä kävin postilaatikolla ja kurkistelin samalla kukkapenkkeihini, laitoin tiskikoneen töihin, pukeuduin, tein värityskirjan (=naaman maalaus kauppakuntoon) ja keräilin kyytiin käsilaukkua ja kauppakasseja. Kun ajattelin siirtää rahat käsilaukkuun ei niitä näkynyt pöydällä, ei tuoleilla, ei missään. Kaivelin paperi ja lehtipinoja keittiössä, etsin jääkaapista, uunista, mikrosta, astianpesukoneesta, juomakaapista, vessasta, olkkarista, makkarista, pyykkihuoneesta ja ylipäänsä joka paikasta missä olin kulkenut ruuan jälkeen ja ennenkin (???) mutta setelit olivat kadonneet. Sen minä kyllä tajuan että yksi seteli voi piiloutua, mutta monta ja kahden värisiä. Soitin miehelle ja kysyin että laitoitko rahat takaisin lompakkoosi tai taskuusi? Ei mielestään ollut laittanut. Talossa ei ole käynyt ketään. Mies sanoi että no tule kauppaan mennessäsi hakemaan sitä rahaa. Ääni oli vähän oudon oloinen, niin oli varmaan minullakin.

Mies antoi minulle taas nipun, edelleen kahden värisiä ja säntäsin ostoksille. Vähän ruokaa ja vierasvaraa huomiseksi. Huomenna on kotipäivystystä aamushamppanjan jälkeen, liputuspäivä ja avoimet ovet tässä talossa joten pitänee leipoakin. Ostin kyllä juustoja, keksejä ja hedelmiä siltä varalta että perheenemätäkohtaus ei pääse päälle.

No, kaupasta tultuani jatkoin kadonneitten seteleitten metsästystä ja soitin Tupulle että sorry vaan, nyt en tule teille kun pyydystän kadonnutta setelinippua ja kerroin koko stoorin. Tupu siihen että oliko mies pistänyt nipun takaisin lompakkoonsa tai taskuunsa. Mistäpä minä sen  tietäisin, ja mies vielä vähemmän, harvoin laskee lompakkonsa sisältöä. Oman lompakkoni tiedän tarkalleen, siellä ei ole koskaan rahaa -lukuun ottamatta sita kuuluisaa viimeistä vitosta tai silloin kun menen ruokakauppaan tai miehen asioille tai pankkiin tai tulen pankista ja rahat ovat pääsääntöisesti miehen/firman rahoja.

Mies on vanhan ajan rahauskovainen eikä luota muoviin. On sillä peruspankkikortti ja näyttää olevan ylpeä  joka kerta kun saa automaatilta pyydystettyä saldokuitin. Ei usko millään että minä saan saman tiedon tältä koneelta nopeammin, hoidanhan rahaliikenteen tästä pöydältä. Siis mies ei koskaan tiedä lompakostaan muuta kuin sen että rahaa pitää aina olla kaiken varalta ja kaikenvärisiä ja riittävästi.

No, jos se eka setelinippu on kadonnut ei siinä niin suurta taloudellista tappiota pääse syntymään, yhden ruokakauppareissun verran - tosin tavallista arkikeikkaa enemmän tuon huomisen takia. Mutta tämä kaamea tunne että minä olen jotenkin onnistunut kadottamaan käteistä rahaa kotona. Tontin rajojen ulkopuolella rahan haaskaus ei tuota minkaäänlaista tuskaa ja sujuu kuin tanssi, mutta että hävittää käteistä rahaa kotona ja yksin. Tuleeko tästä kultainen papukaijamerkki tammenlehvillä ja tikkukaramellillä?

Mies on hidas kaikelle uudelle näissä pankkijutuissa, oli  muuten takuulla viimeinen fossiili koko valtakunnassa joka käytti shekkejä. Hän käytti niitä niin kauan kuin liikkeet vastaanottivat vaikka lomakkeet maksoivat monta markkaa kappale. Pankkivirkailija teki oikein tosissaan töitä kertoessaan miehelle ja ennen kaikke saadessaan hänet uskomaan, että shekki on mennyttä maailmaa ja pankkikortti on oltava ellei halua ainoastaan käteisellä pelata. Pankkikorttia mies marinoi lompakossaan  pari vuotta ennenkuin kokeili sitä ekakerran. Tunnuslukukin oli hankala ja ennen nettiä minä kävin automaatilla hoitamassa laskut ja rahan nostot. Nyt olen tiliotteelta nähnyt että hän on maksanut muutaman kerran ostoksensa kortilla - en ymmärrä miksi. Havainnostani olen viisaasti vaiennut

Miehen kotiin tullessa olin täysin paniikissa ja itkuisena mutta hän vaan lohdutteli ja sanoi että ei  tätä nyt kannata enempi itkeä ja täysin rauhallisena söi loput siitä eilisestä kiusauksesta. (mikrotettu aiemmin annetun ohjeen mukaan)

Etsiminen on kyllä tuottanut tuloksia; on löytynyt paljon sellaista minkä en edes tiennyt kateissa olevankaan ja monta juttua joita olen kiivaasti etsinyt viikkokausia. Löydetty on Volvon vilkkulyhty - upouusi, tämän vuoden kalenteri/muistikirja, muutama sormus, rannerengas, helmikorvikset ja kaulaketju riipuksineen.

Koruista ja niiden käsittelystä on oma tarinansa kymmenien vuosien takaa: olin sihteerinä valtion töissä ja siellä oli seinän takana varasto mistä piti lähes päivittäin käydä jotakin hakemassa, tietenkin sitten pesin käteni varaston puolella  ja usein unohdin sormukseni altaan reunalle, varaston pojat niitä sitten minulle säännöllisesti palauttelivat. Kerran Jussi toi helyt ja sanoi: " Sinusta ei kyllä olisi köyhän miehen muijaksi."  Eipä sillä että köyhän miehen muijaksi olisin  pyrkinyt, ja kun ei ole pätevyyttäkään niin että ei tupata kun ei tykätä.

No niin, mitallisija taitaa olla aivan liki tässä aiheesta poikkeamisessakin. Jatketaan taas löytölistaa. Olen joskus männävuonna mainoksen uhrina hankkinut sellaiset Sfiffer siivoussysteemit, nekin tässä hötäkässä löytyivät. Ystävättäreni kehui että niillä tulee oitis putzplank ja pöly lähtee nopeasti ja helposti. Ihan avaamattomissa pakkauksissa edelleen on kaikki nuo vermeet ja on kyllä pysynytt tosi siistinä ja puhtana koko setti, mutta huusholliin ei ole tullut mitään järjestystä ja villakoirat vaan kasvavat, ikkunoista tuskin näkee ulos ja kevään tietää tulleen kun tuulikaapissa ja hallissa on villakoirien lisäksi hiekkaa. Se noista hienoista vehkeistä, ei ne mitään auta. Imuri on ainoa oikea vempele, sen käyttö on palkitsevaa kun kuuluu kunnon ropina ja kolina pölypussista. En ymmärrä niitä ihmisiä jotka imuroivat sellaista mitä ei voi nähdä eikä kuulla.

Löytynyt on myös se kynsilakkapullo joka ei suostunut mukaani reissuun, jouduin vetämään reissun ihan naturell. Onneksi kynsilakanpoistoaineet oli tiedossa sen siivouskohtauksen jäljiltä.

Hieman imuroin hallissa ja tuulikaapissa, keittön lattia pitää vielä pyyhkäistä, vaihtaa liina ruokapöydälle - tolua kaadan aamulla kynnykselle ja tervetuloa ystävät ja tuttavat. Juu, ja raivasin minä portaat ja vähän kuistia ja levittelin haravat ja lapiot seinän vierustalle. Keväällä onneksi myös niillä kotityöturboilla on pihalla ylimääräistä kamaa ja puutarhatyökaluja näkösällä. Kun olen viikkokausia puskutraktoritekniikalla raivannut alakertaa ja aamulla työnnän neulomukseni ja muut keskeneräiset työt makkariin, telkeän oven ja työnnän yhden sohvan oven eteen, on talo siinä kunnossa että voin hämillisenä sanoa että voi voi kun en ole ehtinyt siivoamaan kun olen ollut reisussa ja töillä on dedlaineja joka viikko. Enkös olekin ovela. Tämä toimii aina. Nimimerkillä kokemusta on.