521730.jpg

Uusia hankintoja  viimeviikolta: farkut ja oudon mittaiset ja väriset housut sekä ohut ja mukava T-paita.

521727.jpg

Tämä laukku kehräsi kutsuvasti kenkäkaupan ikkunassa ja halusi aivan välttämättä päästä meille asumaan. Täällä on, entisten lisänä. Olin taannoin jo tehnyt päätöksen ettei vähään aikaan yhtään laukkua, mutta itselle annetut lupaukset ja asetetut rajat ovat vain rikottavaksi asetettuja. Eikös vaan?

521729.jpg

Tässä taas yksi hankinta johon järki ei taas  ennätänyt mukaan päätöksen tekoon. Menin ostamaan silkkiä helminauhaani varten ja kaiki tämä oli sitten ostettava kun olivat niin kauniita. Entisetkin helmet ja muut korutarvikkeet ovat työstämättä. Näitä on vaan niin mukava katsella, lajitella ja muka suunnitella näistä jotakin joskus tekevänsä. En kyllä osaakaan näitä helmijuttuja mutta minulla on kyllä Savossa ihana ystävä joka on luvannut ohjata ja opettaa minua kunhan aikaa ja rohkeutta löytyy vielä yhden uuden jutun opettelemiseen.

Nämä hankinnat on tehty länsirannikolla jossa kipaisin männäviikolla. Kuopus ja vävyehdokas piti kyyditä tiistaina takaisin pääsiäislomalta. Pari päivää meni shoppaillessa ja torstaina iltapäivällä suuntasin Tampereen kupeeseen sukuloimaan. Ruoka oli odottamassa matkaajaa ja kuohuviini viilentymässä. Siellä sukua arvostetaan. Illalla kuohuvan kera jaettiin ministerinsalkkuja ja suunniteltiin tulevaa kesää.

Perjantaina kävin Ideaparkissa työasioissa. Sinne taitaa tulla muutaman kuvan näyttely lähiaikoina. Viikonloppuna on ohjelmassa  uusi keikka Tampereelle Helsingin kautta.

521726.jpg

Tässä sitten vähän vanhempaa kalustoa. Reilu vuosi sitten Veronasta hankittu Furla. Tätä piti miettiä yön yli vaikka oli alennusmyynnissä. Tähän mahtuu hyvin kanettavan lisäksi ohut mappi ja muut kokousvermeet. Tämä on myös erinomainen komennuspakkaus: karsittu verisio meikki- ja puhdistusarsenaalista, yöpaita, alusvaatekerta ja muu yökylässä tarvittava mahtuu hyvin. Näillä perusteilla tuli hankittua eikä ole kaduttanut. Kengät pitäisi vielä löytää.

Kuopus verotti korurasiaa, viinikaappia ja kenkä- ja laukkuvarastoa. Jotenkin minusta tuntuu että saldo jäi minulla miinukselle näistä uusista hankinnoista huolimatta - siis tavara ei lisääntynyt vaikka en aivan päässytkään yksi sisään kolme ulos tavoitteeseeni. Suunta kuitenkin on oikea.

Neulomistakin riittää, neljäs mohairtunika on jo puikoilla vaikka väliin tuli pikaprojekti. Homma on hoidettu, postitetaan huomenna ja julkistetaan lähiaikoina. Värit voin kuitenkin paljastaa: keltaista, lilaa ja vihreää.

Pihamaalla kukkapenkissä on jo elämää, hentoja versoja näyttää nousseen pintaan. Kyllä tämä kevät on jännittävää, mitä kaikkea lumen alta paljastuukaan. Saa nähdä kuinka sipuleille on käynyt, istutin niitä melkoisen määrän syksyllä pitkin tontin reunoja. Yhtä kukkapenkkiä joku pupu on pitänyt vessanaan - pitääkö ne papanat siivota pois vai ovatko ne lannoitetta niin kuin kanankakka jos vain laittaa uutta multaa päälle?

Huomasin juuri että blogini on täyttänyt vuoden maaliskuun viimeinen päivä. Aika rientää kuin pikakelauksella, tällä menolla on sata mittarissa ennenkuin huomaankaan.