Blogillani on ensimmäinen uhmaikä ja identtiteettikriisi. Aloitin blogittamisen ilman mtään erikoisempaa blogi-identiteettiä. Ajattelin kirjata satunnaisesti tapahtumia ja ajatuksia yhtä kirjavasti kuin arki kulkee - toki juhlistakin sikäli kun niitä kohdalle sattuu. Näin on vuosi mennyt, pajon on kirjoitettuna ja paljon on jäänyt kirjaamatta. Minulla on myötäsyntyisenä ominaisuutena positiivisuus ja en oikein osaa kirjoittaa kipeistä asioista. Tunnen omat ongelmani niin pieniksi ja mitättömiksi; maailmassa kuolee lapsia nälkään ja puhtaan veden puutteeseen, alati soditaan ja vähemmistöjä sorretaan. Millä oikeudella minä vikisen? Minulla on koti ja ruokaa yllin kyllin, olen ikäisekseni hyväkuntoinen, en tarvitse lääkkeitä, voin tehdä mitä haluan  (= kun vain haluan mitä voin tehdä). Elämä on jatkuvia valintoja ja usein, jos on kahdesta pitänyt valita, olen voinut ottaa molemmat.

Nyt on kuitenkin jäänyt päälle sellainen yleis epämukava olo jolle en saa kiinityspintaa selvittääkseni asian itselleni ja sitten parantaa oloani. Kävin aamulla terveysasemalla mittauttamassa verenpainetta ja verensokeria, kaikki on kunnossa. Mennessä jo tunsin syyllisyyttä kun ei ole mitään oikeeta vaivaa ja jatkuvasti saa lukea ja kuulla että hoitoon ei pääse millään vaikka olisi kuinka sairas ja kipeä. Pääsin lähes välittömästi sairaaanhoitajan vastaanotolle ja minulta kysyttiin haluanko labraan. Hoitaja määräsi perusveri- ja virtsakokeet, EKG:n ja kysyi mitä muuta haluaisin. Pyysin kilpirauhaskoetta ja tunsin itseni tyhjän valitajaksi ja luulosairaaksi turhantyön teettäjäksi.

Vielä lisää hyviä asioita, amatillisesti ei ole valittamista ja hiljainen mieskin puhuu joka päivä. Ystävätär kävi viimeviikolla siivoamassa nimipäivälahjaksi, kutsuja sataa niin kotimaahan kuin Italiaankin. Vakisiivooja puuttuu edelleen mutta siihenkin alkaa tottua. Mitä vielä puuttuu?

Sielu on kuitenkin sykkyrässä ja sadoissa solmuissa enkä pysty niitä selvittämään kun niissä sykeröissä on niin monta minulle rakasta mukana ja toisen elämää ei voi elää. Kipuilen omaa sokeuttani, kun en ole nähnyt metsää puilta. Totuus on että ihminen näkee mitä tahtoo, kuulee mitä tahtoo ja ymmrätää niinkuin haluaa.

Tuo kipu sisälläni kuitenkin on myös voimavara - johonkin se tuska pitää työstää. Minulle se pakorietti on ollut neuleissa. Lankojen pehmeydessä ja mallien linjoissa - tulokset on nyt tunnustettu ja olen tyytyväinen. Julkaisemisesta ilmoitan täälläkin heti kun aikataulu varmistuu.

Tilauksia on tullut ja valmiita töitä on lähtenyt, taas tänään lastenmallistoa Italiaan. Uusia ideoita on puikoilla protoina, yhdessä mallissa on toinen hiha toisenlaisena. Molemmat näyttävät hyvältä, täytyy vain päättää kumman valitsee, ulkonäössä ei ole paljon eroa, tekniikassa hieman.

Selasin aamulla maailmalta tulleita mallikirjoja ja hiplasin lankoja, ajatus pyrkii pintaan - toivotaan että piakkoina saa toteutettavan hahmon.

Tämä postaus vaikuttaa todella sekopäisen sepustukselta. Elämä on edelleen nuorallatanssia ja nyt sitä nuoraa ravistellaan molemmista päistä ja turvaverkkoa ei näy.

Blogin identiteeti ei selkene, tämä on päiväkirja, välillä neuleblogi, ystäväsieppari - olen saanut muutaman blogiystävän, kiitos teille ihanat ihmiset kannustuksesta ja kommenteista. Tämä on myös ollut arvostelukirja niin minulle itselleni kuin asioille joita olen kritisoinut, ja kun en löydä linjaa - jatkan siis sekametelisopan tuottamista satunnaisesti.

Tänään kuva täällä lopussa. Tässä on muutamia aarteita joita olen tutkinut neulonnan ohessa. Otin muitakin kuvia mutta onnistuneesti niissä oli mukan myös peukalo.

Kerrottakoon vielä että se pyöreä Kid Silk shaali on valmistunut ja odottaa luovutusta, lahjan saaja on ollut sekä virka- että lomamatkoilla ja siksi asia on siirtynyt.

Hiljainen mies tuli töistä ja sauna on lämmin, koetan siellä hieman sulatella tuotakin sielun sykkyrää saunan lämmössä.