Kirjaan tähän menneitten viikkojen tapahtumia epämääräisessä järjestyksessä.

Olen käynyt lääkärissä jalkojeni takia, peräti kaksi kertaa. Lääkäri on nuori kesäkandi ja nähtävästi ekakertaa töissä. Oli tarkkaavainen ja esitti asiallisia kysymyksiä, kuunteli sydämen ja keuhkot, tarkasti refleksit ja määräsi keuhkokuvaan ja verensokerin määritykseen. Kuuli mielestään jonkin sivuäänen sydämestä - siksi röntgen. Ei muita kokeita,olinhan vasta käynyt labrassa ja arvot olivat normaalit. Parin päivän päästä sitten uudelleen, kuvat normaalit, sydän ei suurentunut ja glukoosi vain aavistuksen koholla.

Lääkäri oli kohtelias,  sanoi että nyt olisi hyvä tarkkailla suolan käyttöä ja rasvojen laatua. Kun kerroin etten käytä voita lainkaan, paitsi leipomiseen pari-kolme kertaa vuodessa ja oliiviöljy on minun juttuni, hän kehaisi että aivan hyvä, niin tulee ollakin. Hän ei kertaakaan ehdottanut painon pudotusta tai luokitellut minua lihavaksi, mainitsi vaan että  naistenlehdissä on hyviä ruokaohjeita ja niistä kannattaa katsella uusia vaihtoehtoja ruokalistaan. =;-)  Jee, tällaisia lekureita lisää! Ei mollaamista ja masentamista vaan kannustusta!!!

Eka käynnillä valitin jalkojani ja epäilin ääneen että liekö puhtaasti korvienvälijohdannaista tämä kipu. Lekuri tuumasi että ehkä ei aivan sitä osastoa kun potilas ymmärtää itse miettiä sitäkin mahdollisuutta. Näytti häntä hieman huvittavan tämä oma diagnoosini. Toisella käynnillä sitten kuunteli uudestaan sydäntä ja halusi lähettää varmuuden vuoksi kardiologin tutkimuksiin jotta sen pienen sivuäänen syy selviäisi ja voisi poissulkea vakavammat vaihtoehdot. Minulla ei todellakaan ole mitään valittamista alueemme terveydenhuollon palveluista. Toimii aina hyvin ja nopeasti, myös tällä julkisella puolella.

No, minua jäi kuitenkin mietityttämään tämä korvienväliosasto ja soitin Pirkolle. Kipaisimme yhdessä terapiashoppailluun lähikaupunkiin. Eipä sieltä mitään löytynyt, ripsari tuli hankittua ja paluumatkalla kävin varaamassa ajan kauneushoitolaan - se auttaa parhaiten kaikkeen korvienväliperäiseen kipuun, ja nopeasti!  Tilasin itselleni mummintuunauksen kosmetologin arvion ja  valinnan mukaan ja lisäksi kuopukselle hemmottelua tarpeen mukaan viikonlopuksi.

Päivänä muutamana kun mies lounaalla käydessään kyseli iltapäivän ohjelmaa, ilmoitin että ensin on lääkäri, sitten sihteerintuunausta kauneushoitolassa ja illalla kirkkoneuvoston kokous. No, miehellä oli minulle siihen alkuun korjaamokeikka, tuulilasin laittossa tarvittiin apuria. Kun lasi oli paikallaan, mies otti lompakkonsa ja kyseli että montako sataa se sihteerintuunaus tälläkertaa maksaa? Lompakko levällään katsoi minua silmiin ja tuumasi että ei kai tuon näköistä sihteeriä kovin paljon tartte tuunata ja tuppasi setelinipun käteeni. Sanoin että kyllä tuunaukseen saa menemään rajattomasti rahaa ja aikaa, pitäisihän sinun  se tietää omista töistäsi.  (Tuota arviota sihteerin tarvitsemasta tuunauksesta ei taaskaan kannata tarkemmin  miettiä, se kun esitettiin lompakko levällään, mutta koetan olla ymmärtämättä syvempiä tarkoitusperiä.)

Hoitolassa sitten kysyin että voiko ohjelmaa muuttaa? Olin tilannut mummintuunausta ja nyt sitten pitäisikin tehdä sihteerintuunaus. Hyvin onnistui ja mieskin oli tyytyväinen tulokseen. Kuopus kävi sitten lauantaina hoidossa, oli todella tyytyväinen ja haluaa elokuussa uudestaan samanlaiseen käsittelyyn. Taaskaan en tarkalleen tiedä mitä mikin maksaa kun vielä tytön kanssa tilattiin mummille 86 v lahjaksi täystuunaus. Kosmetologi on hyvä tuttava ja annoin hänelle mieheltä saadut rahat ja sitten kun mummi on tuunattu selvitetään loppulasku. Tämä on varmaan ystävällisintä minulle kun en voi tietää oliko minun osuuteni suurin!

Sitten thrilleriosastolle. Olen sarjamurhaja. Ahne kiilto silmissäni etsin surmattavia ja löydettyäni kohteen tupsautan myrkkypulveria ja pakenen sisälle ettei minun tarvitse nähdä kuolinkamppailuja. Pihassame elää sitkeä maamuurahaispopulaatio. Olen kokeillut etikat pippurit ja suolan mutta ilman tulosta. Lopulta ostin oiken myrkkyä ja jauhotin jokaisen havaitsemani pesäkolon suuaukon. Reilun viikon kuluttua uusi sukupolvi on taas kuoriutunut ja sarjamurhaaja iskee jälleen.... Ovat ne huomattavasti vähentyneet ja tänään pitää käydä ostamassa uusi purkki myrkkyä.

Tytär ja vävyehdokas olivat täällä pitkän viikonlopun ja kyllä tuli hyvä mieli kun viihtyivät. Syötiin hyvin ja enimmäkseen vietettiin aikaa kotona. Toki nuoret kävivät tervehtimässä mummia ja ystäviään - kaason tehtävä on nyt vastaanotettu ja aloitettu.

Neuleita valmistuu, edellisen postauksen jälkeen on valmistunut neljä pitkää neuletakkia ja yksi lapsen puuvillamyssy. Lisäksi olen välityönä rustannut hirsimökkipeittoa puuvillalangasta.

Lankaa on tullut lisää, puolitoista kiloa Mohair Luxia ja 250g Kid Silk Nightia, niistä jo puolikiloa mohairia on mutkalla ja kaksi neuletta puikoilla.

Eilen taas tuli yksi elämäni tlaisuus ja ostin kaksi muovikassillista neulepuikkoja. Noin sata paria pitkiä, koot 2,5-8 mm, lähes kaksisataa kappaletta pyöröjä koot 2,5 - 10 mm pituuksia 60 ja 80 cm, kymmenen sarjaa 6 millin sukkapuikkoja ja reilut sata virkkuukoukkua. Kaikki uusia ja avaamattomissa pakkauksissa. Niin, olen aivan umpihullu ja tiedän sen, mutta kun koko satsin sai todella edullisesti niin oli ihan pakko ostaa - kyllä aika tavaran kaupitsee sanoi äitini.

Siis jos jollakulla on tarvista moisista työkaluista, kauppaa käydään ja kohtuullisella hinnalla. Puikot ovat Prym ja Inox merkkisiä. Virkkuukoukut kokoa 1 - 5 mm. Pakkakunnlla yksi liike lopettaa ko tarvikkeiden myynnin ja kysyin vaan että mitä maksaa jos ostaa monia kappaleita. Keskustelu jatkui niin että minulta pyydettiin tarjousta koko erästä. Heitin kehiin aloitussumman  ja heti osui ja upposi.

Tänään on tiedossa mukava päivä, nettituttava on perheineen lomamatkalla ja ajelevat pohjoista kohti paikkakuntamme läpi. Kutsuin perheen kylämme upealle hiekkarannalle uimatauolle ja samalla tapaan kädentaitojen moniosaajan.

Loppuun sitten se pakollinen terapiaosuus: itkupäiviä on edelleen liian usein enkä tunne hallitsevani elämääni. Hiljainen mies näyttää ymmärtävän että voin pahoin ja tekee sen mitä osaa - on lähellä, silittää päätä ja koettaa ymmärtää sanoitta.

Kuitenkin  tuntuu että en vain jaksa enää. En voi uskoa yhtään mihinkään. En usko ihmisiin, inhimillisyyteen, rakkauteen, perheseen, ystävyyteen, rehellisyyteen, luottamukseen, vilpittömyyteen ... kaikki elämäni peruspilarit ovat murentuneet ja raunioistakaan ei ole jäljellä kuin kaiken peittävä tukahduttava pöly.

Aika kuluu kuin pikakelauksella ja siitä huolimatta jokainen minuutti yksitellen on pitkä kuin vuosisata. Elän edelleen legopalikkaelämää ja palikat pienenevät ja tuntuvat hajoavan yhä laajemmalle, ulottumattomiin. Rakennelma ei etene ja heti kun muutama osanen näyttää olevan kohdallaan tulee jotain joka hajottaa kaiken kuin pyörremyrsky risukasan.

Kaikkein eniten minua itkettää ja hämmentää ystävyyden kadottaminen. Voihan se olla niinkin että olen koko ikäni ymmärtänyt väärin ystävyyden olemuksen. Mielestäni ystävyys on molemminpuolista vuorovaikutusta, niin ilossa kuin surussa. Yhteistä riemua hyvinä aikoina ja varauksetonta tukemista vastatuulessa, auttamista ja tarvittaessa äärimmilleen venymistä. Mutta ystävyys ei voi olla jatkuvaa yksipuolista hyväksikäyttöä ja osaamisen ulosmittaamista. Ei ystävyys aikuisiällä todellakaan tarkoita jatkuvaa käsikkäin olemista, mutta ehkä kannattaa miettiä hieman ystävyyden olemusta jos toiselta puolen jokainen yhteydenotto on työpyyntö. Välillä joku suunnitelma vapaa-ajalle joka kuitenkin perutaan viimehetkellä ja sitä vapaata mennään viettämään ehdottamieni suunnitelmien mukaan toisella porukalla ja mielellään niin että minä tuuraisin sen vapaan.  Ei tietojen saaminen netistäkään onistu ellei joku istu koneella ja hae kohteita ja hintoja vertailtavaksi.

Täytynee todeta että ei ole olemassa muuta kuin ahneus ja tyhmyys. Ne kohtaavat kun toinen on ahne ja häikäilemätön hyväksikäyttäjä ja toinen kuvittelee ystävyyden olevan myös auttamista, toisen työtaakan jakamista, yhdesä kulkemista arjessa ja joskus myös juhlassa. Tyhmähän ei ole se joka vaatii vaan se joka alistuu. MOT, eli olen tyhmä, höynäytettävä työhullu joka ei ymmärrä kieltäytyä jos apua pyydetään. Toinen paha on että kun on mielestään tehnyt jotain ystävyyden nimissä sitä on vaikea hinnoitella, ainakaan jälkikäteen, vaikka homma olisikin lipsahtanut hyväksikäytön puolelle. Mielestäni ystävyys on kyllä myöskin alituista hälytysvalmiudessa oloa, ystävä ryntää tosipaikassa apuun ja siirtää omia menojaan ja töitään, mutta että ainoastaan jatkuvaa katastrofityötä..????

Sitten vielä ihmetyttää että on ihmisiä jotka eivät ymmärrä työtäni työksi. Eihän suunnittelu ja neulominen voi olla heidän mielestään mitään työtä. Neuleita voi tilata ja hintaa ei kysytä sen enempi tilatessa kuin valmiita vastaan ottaessa. Huulipyöreenä ihmettelen!! Muita hommia voin tehdä huvin vuoksi, mutta neuleet ovat TYÖTÄ minulle ja niistä pitää saada rahat, sekä materiaalista että tehdystä työstä - taitoni tällä alalla evät ole alennusmyynissä. Lähipiirissä on toki niitäkin joiden ei todellakaan tarvitse kysyä hintoja tehdessään hankintoja, mutta jos ei vaikka tilatessa kiinnosta mitä työ maksaa, niin kyllä valmiin tuotteen saadessaan pitäisi olla sataset jonossa.

Menneissä viikkoissa on yksittäisiä hyviä asioita ja hetkiä jotka kantavat tuokiosta toiseen, mutta riippusilta kuilun yli on kuin seittiä eikä voi tietää joko seuraava askel pudottaa loputtomaan tyhjyyteen.