Kuvassa joulukusemme Italiassa.

Tässä upea jouluseimi jonka on valmistanut Napolin mummi - ystävättäreni anoppi. Vanha rouva on monilahjainen taiteilija.

Kuusi laitetaan siellä 1. joulukuuta mutta me saatiin joulu taloon vasta 9. joulukuuta. Kuusi oli pakko pystyttää kun illalla oli tulossa vieraita syntymäpäiväillalliselle. Ruoka oli hyvää ja shamppanja virtasi. Tämä oli niin juhlallinen tapaus että läpi ruuan juotiin kuohuvaa. Lahjojakin tuli yllinkyllin: Aqua di Parmaa sekä tuoksu että suihkugeeli, tätä ihanuutta olen himoinnut vuosia mutta aina se on jäänyt jostain syystä hankkimatta. Aqua di Parmaa on Italiassakin harvoissa paikoissa myynnissä ja kun on sattunut kohdalle niin kauppa on ollut kiinni tjms. ( tiedän  kyllä, että nyt sitä saa jo Suomestakin, ainakin Stockalta)  kiiltävää kannettavaksi kaulalle ja korviin, Bocellin levy , pari kirjaa, pellavaa, suklaata ja mitälie kaikkea ollutkaan. Joku lahjus taisi olla myös toiseen tarkoitukseen, joulukuussa kun on juhlasuma: hääpäivä, syntymäpäivä, kuopuksen syntymäpäivä ja joulu.

Tässä kuva parvekkeelta kohti auringon laskua 9. joulukuuta.

Viikot kiitävät raketin nopeudella ja kun aikaisemmin tuntui olevan aina perjantai, niin nyt on kuukausi vaihtunut aina kun katsahdan almanakkaan. Viime vuonna ajan mittari oli pääsääntöisesti kello ja tunti mutta nyt vaikuttaa olevan almanakka ja kuukausi.

Italiassa meni lähes neljä viikkoa yhdessä hurauksessa ja vajaa viikko kotona ennen joulua aivan huomaamatta. Tulin kotiin sunnuntaina 16. joulukuuta ja viikko oli ohjelmoitu jotakuinkin tarkkaan. Maanantai meni toipuessa, tiistai sairaalareissulla - kotona odotti kutsu kardiologin tutkimuksiin. Sieltä on peräisin postauksen otsikko,  kardiologi  kun totesi että rouvalla on ihan hyvä sydän ja toivotteli hyvää joulua. Pari iltaa meni luottamustoimissa ja sitten lauantaina lähdettin ajaelemman länsirannikolle joulun viettoon kuopuksen luokse. Tyttö sai opintonsa päätökseen yhden tutkinnon osalta ja oli aihetta juhlia myös sitä.

Kolmeviikkoa Italiassa oli työntäyteista ja hieman kiireistäkin aikaa. Minulla oli kaikkiaan komisenkymmentä kurssilaista. Kolme kurssia ja kullakin kymmenen oppilasta, määre kolmisenkymmentä on oikeutettu kun pari oli niin innokkaita että kävivät kahdella kurssilla, vaikka ohjelma oli suurin piirtein sama ja yksi kurssilainen tuli mukaan aivan kurssin lopulla ja pääsi aloittamaan työnsä mutta  neuleen edistymistä lupasi ohjata tämä innokas kahden kurssin kävijä.

Ahkeria kurssilaisia neulleineen.

Kyllä oli naisilla ihmettelemistä niin pyöröpuikoissa, silmukkamerkeissä kuin neuletekniikassakin. Siellä on tapan neuloa pitkillä puikoilla ja toinen puikko tuetaan tiukasti kainaloon ja toisella kädellä sitten hämmennetään lankaa mutkalle puikon ympäri ihan perusteellisen hankalan näköisesti. Suurin osa ihastui tähän tuontitekniikkaan ja ihmetteli miksi moista nopeaa ja helppoa juttua ei ole aikaisemmin tullut vastaan.

Kuvassa näkyy kuinka oikeankäden puikko on pönkätty kainaloon ja lankaa pidetään oikessa kädessä josta sitä vasurilla heitetään  puikon yli ja ympäri. Kuvan neuloja on taiteilija ja valokuvamallin töitäkin tekevä Alessandra joka on mallina sitten kun neuleitani keväämmällä kuvataan.

Kurssilaisten ammattijakauma noudatteli samaa kaavaa kuin kursseillani aikaisempina vuosinakin: kotiäitejä, arkkitehtejä, juristejä, lääkäri, sairaanhoitaja, opettajia, ompelijoita, postivirkailija, kauppiaita ja mutama ylelisyysrouva joka tahtoi uutta tekemistä päiviensä ratoksi.

Kurssit oli järjestetty niin että ohjausta oli joka toinen päivä, kaupungissa toinen ryhmä amupäivällä ja toinen lounaan jälkeen. Omassa kylässä naiset halusivat privaattikurssin jonka organisoi ystävättäreni arkkitehti/opettaja ja kurssi järjestettiin iltaisin hänen kotonaan. Aloitimme puoli kahdeksalta, kauppiaat tulivat kahdeksan jälkeen kuin saivat liikkensä kiini. Tämä ryhmä oli kaikkein aktiivisin. Kaupungin kurssit olivat maksuttomia opiskelijoille mutta oman kylän naiset maksoivat itse kurssimaksun.

Kaupungissa kaksi lankakauppaa tyhjennettiin mohairlangoista ja kauppiaat loistivat tyytyväisyydestä ja tilasivat minut takaisin mahdollisimman pian. Oman kylä lankakauppias lupaili  asiakaskunnalleen kursseja jo helmikuun alkuun. En vielä osannut sanoa mitään varmaksi kun en tiennyt tuota sydämeni tilaa, no nyt ei sen puoleen ole esteitä.

Yksi kurssilainen oli niin reipas että käytti minua reilun puolen tunnin automatkan päässä  hieman isommassa kaupungissa jossa pääsin hiplaamaan Filatura di Crosan lankoja. Eikä se tietenkään hiplaamiseen jäänyt vaan hankintapuolelle lipsahti ja nyt olisi päätettävä niiden kohtalosta - langat eivät oikein tunnu viihtyvän kerällä vaan vikisevät puikoille pääsyä.

Matka kaikkineen oli hyvänparasta minulle. Paino putosi kuusi kiloa vaikka koko ajan syötiin todella hyvin.  Sujahdin nopeasti italialaiseen elämänrytmiin ja minusta tuntui etten ole sieltä poissa ollutkaan. Kielen ymmärtäminen ja puheen tuottaminen toimi alusta pitäen ja sanavarasto kasvoi. Se on kyllä aina hauskaa kun avainsana on hakusessa ja koettaa selitää kunnes toinen hoksaa mitä tarkoitan ja kertoo sanan, tämä oli ensimmäinen kerta kun en vilkaissutkaan sanakirjaan. Neulesanasto tarttui ihan itsestään kun näytin kuinka tehdään ja naiset kilvan kertoivat mitä mikin on italiaksi. Tehtiin omia muistisääntöjä kun mukana oli myös aloittelijoita. Esimerkkinä vaikkapa "abbraccio" ja "matrimonio"  elikkä halaus ja avioliitto. Nämä termit olivat tarpeellisia kun neulottiin lyhennettyjä kerroksia. Olisihan voinut keksiä muitakin vertauksia, mutta kun kurssilla oli pari morsianta niin nämä termit muotoutuivat ihan luonnostaan.

Ostoksiakin tuli tehtyä tavan mukaan jonkun verran. Etukäteen lähetin Suomeen pari isohkoa pakettia - lähes kymmenen kiloa yhteensä - nämä kuitenkin tulivat vasta juuri ja juuri jouluksi. Italiassa oli ongelmia kuljetusten kanssa kun alalla oli useita lakkoja ja mm. rekkaliikenne oli jumissa lähes viikon. Tilanteen vaikeutta kuvannee jotenkin että kahdesta postista olivat postimerkit loppuneet kun edes postin sisäiset lähetykset eivät lainkaan liikkuneet. Paketeista huolimatta paluumatkalla oli ylipainoa lähes kaksikymmentä kiloa. Lentokenttävirkailija antoi paljon anteeksi ja veloitti ainoastaan kymmenen kiloa á 10 € - no, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis ja ennen kaikkea rahapussi. Mikskähän sitä on niin vaikea oppia ettei tavara maailmasta ehkä lopu vielä tänään?

Lapsi on esitellyt saamiaan tuliaisia, syntymäpäivä- ja joululahjoja blogissaan ja oma suu on tietenkin melkein  yhtä lähellä kuin lahjakontin suu. Itseäni hemmottelin ihanilla kengillä ja alusvaatteilla, langoilla, käsityölehdillä ja erilaisilla neuleisiin liittyvillä tarvikkeilla sekä pellavakankailla. Ostin muunmuassa ihania vetoketjuja joissa on Swarovskin kristalleja jotka muodostavat suljettuna kauniin "timanttiketjun"

Sää tuolla eteläisessä Italiassa oli yhtäläistä kuin samaan aikaan Suomessa, lämpöasteita kylläkin hieman enemmän, 10-15 asteen paikkeilla. Välillä tuli vettä - joskus räntää ja rakeitakin. Lähtöä edeltävänä yönä lunta oli satanut muuallakin kuin vuorilla, ojien pohjilla oli hieman valkoista ja lämpötila nollassa.

Koko siellä oloni ajan naiset kulkivat turkeissaan, kaupoissa ja toimistoissa ihmiset työskentelivät toppatakeissa paksut kaulaliinat kaulassaan. Vain minä hullu ulkomaalainen kuljin kävelykengissä ainoastaan pitkä neuletakki ylläni. Lopulta luovutin painostuksen alla ja osti lämpimän villakangastakin. Takki on tavallinen "tanttatakki", musta, suora, pohjepituinen ja piilonapituksella. Siis eiminkäännäköinen jota on helppo asustella mielensä mukaan - nyt on punainen kausi menneillään.

Ammatillisesti matka oli myös hyvä, kaikki mukana olleet neuleet menivät nopeasti ja tuliaisiksi tekemäni enkelit poikivat uskomattoman ison tilauksen. Lastenvatemallisto on nyt sovittu yksinoikeudella kaupungin tasokkaimpaan lahja- ja käsityöputiikkiin, ottavat niin paljon kuin vaan saan tehtyä. Sinne menevät enkelitkin ja haluaisivat kirjontatöitä ja pitsejäkin mutta niitä en sentään ala valmistamaan - ne pysyvät henkilökohtaisina lahjoina hyville ystäville.

Italiassa on käsityön arvostus aivan toista kuin meillä, siellä tehdään paljon ja ne joilla ei ole aikaa tai omasta mielestään riittäviä taitoja ostavat hyvin tehtyjä tuotteita ja maksavat mukisematta. Kaikkialla pätee sama laki, käsin voi tuottaa vain rajallisen määrän ja ne jotka haluavat käsityötä ja ymmärtävät sen arvon eivät välitä hinnasta. En tavannut ainoatakaan hinta-allergikkoa, yksi rouva hinnan kuultuaan käänsi työn nurin, nyökäytti päätään ja totesi että ainahan se hyvä maksaa ja tempaisi lompakkonsa esiin maksoi tinkimättä. 

Siellä on huusholleja joissa nukutaan käsin brodeeratuissa pellavalakanoissa ja jokainen pyyheliinakin on käsin kirjottu.

Tässä kuvaa yhden nuoren rouvan suuresta pöytäliinasta johon on kirjottu kaikki kuukaudet ja siihen liittyvä teema. Helmikuu on karnevaaliaikaa ja niinpä tässä tanssitaan.

Lankoja ja muita ostoksia kuvailen seuraavaan postaukseen ja koetan päästä normaaliin tahtiin myös blogin päivityksissä. Tämä viikko menee arkirumbassa - auto pitää katsastaa ja swiffereitä olisi jo syytä näytellä tässä talossa, pyykkikone hyrrää innoissaan ja silitysvermeet pitää ottaa esille joululomaltaan.

Monta neuletta on kesken ja uusia suunnitteilla sekalaisena ajatusryppäänä korvien välissä - osa jo onnekseni luonnoskansiossa muutamalla viivalla hahmoteltuna. Nyt olisi virtaa, ainoastaan työjärjestys on arvonnassa - llian monta mielenkiintoista juttua meneillään ja nyt pitää vain tehdä lukujärjestys ja noudattaa sitä sokeasti.