Olen innostunut lueskelemaan muotiblogeja. En toki niitä teinien juttuja jaksa lukea, mutta joukossa on muutama mielenkiintoinen tapaus kuten Muotiagentti  , Ranskassa asuva suomalainen. Blogia lukee kuin hyvin toimitettua julkaisua ainakin. Jutut ovat hyvin taustoitettuja.

Tänään siis on vuorossa lumppupostaus tässäkin blogissa. Juttu on kuvaton, kameran patterit on lopussa mutta voin tehdä kuvajutun ensi viikolla.

Vuosikausia pukeuduin laivastonsiniseen ja asustin valkealla ja  punaisella. Satunnaisesti käytin muitakin värejä. Kymmenkunta vuotta sitten siniseen pukeutuminen loppui kuin seinään ja tilalle tuli musta. Valtaosa asusteistani oli sellaisenaan käyttökelpoisia myös mustan kera ja beige on ollut minun värini jo silloin kuin se ei ollut yleisesti muodissa. Iltapukupuolella mieleenpainuvimmat luomukset ovat olleet oranssia thaisilkkiä, sireenililaa paksua luonnonsilkkisatiinia mustan pitsin kanssa ja tietenkin upeaa sinistä silkkisamettia. Nämä ovat edelleen tallessa ja ovat kelvanneet sellaisenaan myös tyttärieni käyttöön.

Onhan se vähän mielikuvituksetonta: mustaa ja beigeä, mutta asusteet ovat se minun juttuni. Olen aina käyttänyt huiveja ja korkokenkiä, laukkuvalikoimani on ollut kunnioitettava ja korut ovat edelleen oleellinen osa pukeutumistani - samoin kevyt meikki arkisinkin. Syntymälahjana olen saanut punertavat taipuisat hiukset ja positiivisen elämänasenteen. En koskaan ole mieltänyt itseäni kauniiksi mutta toisaalta ei minulla ole ollut isoja kompleksejakaan ulkonäöstäni. Onhan minulla kippuranenä, lievät pihtikintut ja olen pullukka. Koen nuo mainitsemani jutut persoonaani kuuluviksi. Muutaman kilon painon pudotus tekisi hyvää ja silloin tällöin  otankin itseäni niskasta ja pidän huolen että olemassa olevat vaatteet mahtuvat edelleen päälleni. Käytössä on vaaatteita reilun parinkymmenen vuoden ajalta, asusteita vieläkin kauempaa - jopa äidiltä ja isoäidiltä perittyjä.

Katsastin juuri eilen kaappiani ja totesin että jakkuja on toistakymmentä, hameita kaapillinen, toinen housuja ja farkkuja, neuleillani voisi pukea kokonaisen kylän. Asusteita ja kenkiä on muutama heinähäkillinen. Lisäksi yksi huone täynnä ja muu huusholli puolillaan lankoja jotka odottavat muotutumista neuleiksi. Langat ovat työjuttuja ja läheskään kaikki eivät valmiina neuleina ole omassa käytössäni, mutta sittenkin, valikoima on lievästi ilmaistuna laaja.

Olen aina teetättänyt vaatteita ja pidän hyvän huolen niistä, tuuletan, puhdistan, käytän pesulassa ja silitän kamppeeni. En hölvää kokonaisuudessaan paljon rahaa vaatteisiin vaikka yksittäiset kappaleet voivatkin  olla hinnakkaita, panostan laatuun sekä materiaalissa että työssä. Merkillä ei välttämättä ole suurta väliä, muuta totuus on että useimmiten nimi takaa laadun.

Olen talvisin "kiltti-ihminen"  - kaapissani on kahdeksan aitoa skottikilttiä. Ne ovat oivallisia - painon vaihdellessa siirretään vaan solkea tarvittavaan suuntaan ja taas vaate on sopivan kokoinen. Kiltin voi pukea arkisesti villapaidan ja loafereiden kanssa ja puolivirallisiin tilaisuuksiin silkkipaita, jakkumallinen neule, helmet ja avokkaat. Pieninä kaikki tyttäreni on puettu kilttiin. Kuopuksella taisi olla kiltti jo ensimmäisenä joulunaan, tyttö oli silloin kolmeviikkoinen. Siihen aikaan möin kilttejä ja tilasin niitä suoraan valmistajalta Skotlannista. Edelleen tunnistan muutmia kymmeniä tartaaneja.

Yksi mainitsemisen arvoinen systeemi on asukokonaisuus joka on teetetty kymmenkunta vuotta sitten: kaksi malliltaan identtistä suoraa hametta ( minun mitoillani ei voida puhua kapeasta hameesta), jakku ja housut. Jakku on silkkivillaa, vaalea hame raakasilkkiä, toinen hame ja housut huippulaatuista tummansinistä villaa. Kaikki vuorikankaat on luonnonsilkkiä ja käsinmaalattu, olen ne itse maalannut.

Kankaat olen hankkinut Italiasta ja Kiinasta ja ompelija on hyvä ystävättäreni joka on alan rautainen ammattilainen. No, ateljeeompelijan kolulutus on itsellänikin, mutta olen erikoistunut neuleisiin ja ompelukoneenikin olen lahjoittanut tyttärelleni. Tarvittaessa saan käyttää naapurin konetta, yya-sopimus on voimassa.

Ikuisuusjuttuja ovat myös pohjemittainen raakasilkkihame joka on myös runsaat kymmenen vuotta vanha, samoin Marimekon musta pitkä pellavaneulemekko. Ritva Fallan kaksiosainen joustava musta "makkarankuori" on myös yksi lempparini - sekin varmaan kymmenvuotias.

Marimekko ei yleisellä tasolla ole minun juttuni. Olen saanut myrkytyksen 80-luvun alussa. Tarina menee näin: kuopukseni syntyi joulukuun alussa ja yrittäjän vauvaloma loppui siihen kun tultiin sairaalasta  suoraan joulukiireseen. Kesällä sitten ystävättäreni kanssa päätimme lähteä kimpassa lomalle vauvojemme kanssa, hänellä on vuorokautta tytärtänin nuorempi poika. Tilasimme matkan Italiaan. Otettiin hyvä hotelli lähelta rantaa ja ryhdyttiin pakkaamaan laukkuja. Molemmilla oli kaapit täynnä marimekkoja ja vuokkoja ja lisää ostettiin. Oltiin mielestämme niin tyylikkäitä, niin tyylikkäitä. Käytiin peräti  kahdessa lähikaupungin pankissa ja vaihdettiin molemmat saman verran rahaa liiroiksi , oltiin miljönäärejä yhdessä ja yksitellen -  laitettiin kaikki samaan pussiin ja päätettiin että reisussa  se maksaa laskun jonka kakara parkuu vähemmän.

Meillä oli päivälento ja täyshoito hotellissa. Illalliselle tälläydyttiin viimesen päälle suomalaiseen designiin, kakarat toki puettiin yltäpäältä röyhelöihin. Ruokasalin ovella   hovimestari katsoi meitä kiireestä kantapäähän ja järjesti laumallemme  pöydän rauhallisesta kulmauksesta salin perältä. Oltiin ihan tyytyväisiä kunnes nähtiin muut hotellin asukkaat -  enimmäkseen italialaisia, naiset silkeissä ja upeissa jalokivissä, miehet tummissa puvuissa, valkoisissa paidoissa ja mirrit kaulassa. Ruuan jälkeen matkalla huoneseen vastaamme  tuli kerrossiivooja ja tajusimme siinä silmänräpäyksessä että näissä design navettatakeissamme olemme tyylikkyydessä heti seuraavana siivoojien jälkeen.

Aamulla kun lapset oli syötetty, pyydettiin portieeria tilaamaan  taksi ja ajettiin kaupungin keskustaan josta ostettiin äideille Dioria, Max Maraa ja Pancaldia ylle,  Maglit jalkaan ja kakaroille lisää röyhelöitä. Ilalla ystävällisesti hymyilevä hovimestari sijoitti meidät keskelle ruokasalia ja komensi yhden tarjoilijan huolehtimaan että lapset viihtyvät ja äidit saavat ruokailla rauhassa. Pakkasimme sovinnolla ne kotimaiset lypsymekot laukkuihin ja sen koomin en ole moisia enää hankkinut. Mekot ovat toki olleet kotikäytössä mutta postilaatikkoa pitemmälle en niissä ole sen koomin lähtenyt.

Noista ostoksista edelleen käyttökelpoisia ovat Max Maran mustavalkoinen silkkileninki ja Maglit. Pancaldin beige/kulta brocadipuku on tallessa mutta hameosa ei sovi enää vyötäröstä. Myös vaatehankinnat maksettiin yhteisestä lompuukista eikä ikimaailmassa ole laskettu mitä kenenkin ostokset maksoivat.

Tuosta matkasta olisi kerrottavaa ihan omaksi postaukseksi - ehkäpä teenkin sen joskus. Oikeastaan voisin kirjoitella sarjan matkoista/shoppailusta ect.