Amalfin rannikkoa Ravellosta kuvattuna sillä hämärän hetkellä kun valot syttyvät - juuri ennen kuin lämmin pimeys kietoo kaiken syliinsä ja maisema tuntuu alas laskeutuneelta tähtitaivaalta, juuri tällä sekunnin murto-osalla en  kaipaa aurinkoa. 

Pitkälle hiljaisuudelle on toki muitakin syitä kuin lähes kuukausi Italiassa touko-kesäkuussa. Edellisen postauksen jälkeen on Auravuori ensin madaltunut ja matkani aikana taas jälleen kasvanut kotona entistä korkeammaksi ja tavoitteena on laittaa kolme/neljä kiloa Auraa mutkalle lokakuun alkuun mennessä. Aurelia takkeja ja Marilyn tunikoita on tuotantolistalla ja välipaloiksi lasten neuleita kyllästymistä karkottamaan. Myös Kidsilk Haze lankaa on talossa häpeällisen paljon ja kun reissussa piti luopua omastakin takista täytyy nyt nopeasti rustata uusi, sillä ilman Kidsilk jakkutakkimikiälie neuletta en taida enää tulla toimeen missään ilmastossa.  

Välityönä on valmistunut huivishaalimikälie  Kidsilk Spray langasta joka tuli kerran vahingossa taloon. Mallineuleina on taas kerran luostarin ikkunaa ja pitsineuletta Alison Jeppson Hyde: Wrapped in Comfort kirjasta joka tuli tilattua kun se mopo karkasi keväällä nettikirjakaupassa. Neule on epäsymmetrinen ja leveyttä yläreunassa on  180 cm, korkeus 70 cm ja helmaa kokonaista 320 cm. Työ oli koko kevään kesken kun en osannut päättää millaisen reunuksen tähän laitan ja yllätys, yllätys - reunassa on frilla, 14 krs ainaoikein ja hyvältä näyttää. Rowanin Kidsilkit ovat niin ohuita ja keveitä että neule voi olla mitoiltaan jättikokoa ja kuitenkin valmis työ on unelman kevyt. Tämä kaunokainen painaa 115 g ja reunukseen meni vähän enemmän kuin yksi kerä lankaa.

Kuvassa on vielä merkkilangatkin irroittamatta, työ kaksinkerroin ja pingottamatta. Neuleen suuri koko ja keveys antavat tilaa mielikuvitukselle - sovittelin pitkään, solmin monin tavoin ja ihastuin tähän oudonväriseen hattaraan. Neule yltää hyvin puolitoista/kaksikertaa hartioiden ympäri, solmimistavasta riippuen ja kun tuo ei oikeastaan ole minkäänvärinen niin sitä on helppo yhdistellä ankaran mustaan peruspuvustooni. Pieni epäilys kyllä kaihertaa että tästäkin on luovuttava......

Muita neuleita en valitettavasti voi täällä esitellä, suurin osa valmistuneista asuu Italiassa ja vain muutama kappale on jäänyt Suomeen lämmittämään minulle rakkaita, ihania ihmisiä. Oma Aurelia-takkini on ollut todellisessa voimakäytössä koko menneen talven ja toiminut "loimena" muutamana viileänä iltana kotiin palattuanikin, siihen on niin mukava kääriytyä kirjan tai lehden kanssa.

Sitten matkaan!  Lähdin toukokuun puolenvälin jälkeen Italiaan ja tarkoituksena oli viettää pari viikkoa la dolce vitaa ja siinä sivussa pitää kymmenen päivän neulekoulu kahdelle ryhmälle joista osa olisi niitä talvellisia kurssilaisia ja osa uusia asiasta innostuneita. Roudasin taas Italiaan laukullisen pyöröpuikkoja sekä muutamia kirjoja ja lehtiä. Talvella olin maininnut jotakin vapaalankahuovutuksesta ja muistin otta mukaan Kotilieden jossa oli esitelty lehden järjestämän käsityökilpailun voittajat: Vapaalankahuovutuksella valmistettu verho ja toinen joka oli tehty huovuttamalla sifongille kukkakuvioita.

Varasin mukaan myös 90 x 200 cm sifonkihuiveja ja siinäpä se sitten olikin. Neulominen unohdettiin tuossa tuokiossa ja kaikki halusivat kokeilla näitä ihmejuttuja. Joopa joo, huovutuskurssin olen käynyt joskus vuonna pottusota tai jotakin sinnepäin, vapaalankahuovutuksesta olen ainoastaan kuullut huhuja ja katsellut kuvia  muutamista blogeista. Opettamisestahan siinä ei todellakaan ollut kysymys, ainoastaan ideoita, intoa ja uteliaisuuta minulla oli jaettavaksi tälle upealle porukalle. Ainoa etuni oli että kaikki tieto oli minun äidinkielelläni ja kun koossa on joukko luovia ihmisiä niin oiken hyvin riitti kun vähän alkua vihelsin ja annoin kassillisen lankaa ja vapaat kädet laumalleni.

Nämä äkkäsivät heti, että kehyksiinhän tämä pitää laittaa ja tuloksena oli "doubleface" kangasmainen pala josta riitti ideoita monenmoisiin suunnitelmiin - tyynynpäällisestä jakkukankaaseen jne....

Tästä tuli seinätekstiili.

Edellä kuvatut huovutettiin pesukoneessa.

Tässä huopuu sifonkihuivi. Tosin myöhemmin huovutusta tehostettiin pesukoneessa ja tulos oli mielenkiintoinen. Tekijä aikoi käyttää jännittävän näköistä kupruille vetäytynyttä sifonkia osana jotakin morsiuspukua syksyllä olevassa muotinäytöksessään. Rouva on vaatesuunnittelija ja tuottaa pari/kolme kokoelmaa uniikkeja luonnonkuituvaatteita vuodessa ja myy ne enimmäkseen suoraan näytöksistä.

Neulominen ei innostanut alkukesän helteissä ketään ja työt oli tehty kahdessa päivässä. Kymmenen päivää töitä vaihtui kymmeneksi tunniksi vain vaivoin etäisesti työtä muistuttavaksi hauskanpidoksi. Minulle kyllä sopi oikein hyvin että sitä la dolce vitaa tulikin kolme viikkoa ja syksyllä päätettiin sitten jatkaa neuleitten kanssa vähän viileämpien säiden aikaan.

Voi sitä ihanaa elämää! Olen piloille hemmoteltu: hyvää ruokaa, antiikkikauppoja, antiikitoreja, shoppailua niin luxusliikkeissä kuin toreillakin. Tunnen kulttuurin ja tavat ja nautin edelleen kohteliaisuuksista - kun tarjouduin auttamaan kodin askareissa niin minulle sanottiin että ei missään nimessä, riittää kun olet kaunis. Joo-o, kauneus on katsojan silmissä. Mitäpä niitä askareita paljon onkaan huushollissa jossa siivooja käy kahdesti viikossa, isot pyykit noudetaan ja palautetaan pesulasta joka viikko, yksi signora käy huolehtimassa muista pyykeistä ja silittää alusvaatteita myöten kaiken. Jos ei syödä päivällistä ulkona tulee taloon toinen signora joka valmistelee illallisen viittävaille valmiiksi.

Kampaaja käy kotona kolmen päivän välein tai tarvittaessa tulee kutsusta tunnin sisällä ja siitä huolimatta tukan täytyy näyttää siltä kuin se olisi lyhennetty paljain käsin repimällä eikä kampaakaan ole vielä keksitty...Kukkakauppias huolehtii tuoreet kukat pöydille ja päivän tärkeimmät päätökset liikkuvat akselilla puvun/ korujen/luomivärin valinta illalliselle.

Edellä kerrotussa  huushollissa olin aluksi vajaan viikon ja sitten matkustin noin  tunnin automatkan päässä olevaan ystävättäreni kotiin jossa yleensä asun Italiassa ollessani ja palasin vielä takaisin tähän toiseen elämään neljäksi päiväksi ennen Suomeen paluutani.

 "Toisessa kodissani" hurahti kaksi viikkoa nopeasti ja ne raskaat työtkin tuli tehtyä.

Nämä kaksi huushollia ovat niin erilaisia kuin vain voi olla ulkoisilta puitteiltaan. Tämä vakipaikkani on reilut kymmenen vuotta vanha arkkitehdin itselleen piirtämä betonibunkkeri ja kalustus on moderni - lasia, kromia, nahkaa, art decoa ja talon omistajan tätä taloa varten suunittelemia selkeitä huonekaluja. Väritys yleisissä tiloissa mustavalkoista ja tekstiileissä luonnonruskeita ja vanhaa roosaa,  ruokasalissa lisäksi kaunista vihreää, makuuhuoneet on mustavalkean lisäksi väritetty kukin omaan teemaansa. Minun huoneeni on keltainen, iso makuuhuone voimakkaan malvan värinen, tyttöjen makuuhuoneista toinen on roosa ja toinen sinisävyinen. Pidän talosta, vaikka rakennus on uusi, siinä on hyvä henki - onhan sen suunnitellut arkkitehtipariskunta huolella ja rakkaudella oman perheensä kodiksi.

Tämä toinen huusholli sitten on täpötäynnä antiikkia ja kauniita vanhoja huonekaluja ja tavaroita lisäksi kaiken aikaa on haku päällä - jos jotakin kaunista sattuu kohdalle se hankitaan heti. Sillä ei ole väliä onko kysymyksessä huonekalu, laukku, vyö tai joku aivan turha tavara jonka ainoa olemassa olon edellytys on kauneus. Onneksi tämä huoneisto ei ole perheen ainoa asunto! Ystävät matkustelevat paljon, tekevät monta matkaa vuodessa milloin mihinkin mielenkiintoiseen paikkaan - maanosastakaan ei ole väliä. Mennään sinne mikä sytyttää sillä vikolla kun lähtökuume iskee.

Kuvassa oleva hattunaulakko on heti ulkooven vieressä. Huomaa "palvelija" joka kantaa tarjotinta, palvelijalle  jätetään avaimet sisään tullessa ja siitä ne on kätevä napata mukaan ulos lähtiessä.

Vastapäisellä seinustalla ikkunan alla on antiikkisohva joka on lastattu käsinkirjotuilla tyynyillä ja vanhoilla peltirasioilla joissa on vanhoja valokuvia ja postikortteja. Verhokin on käsityötä ja täynnä valko- ja leikekirjontaa.

Joka huoneessa on muutama "aarrekaappi" täynnä niitä kauniita tavaroita joita koko perhe metsästää. Tämä kaappin rouvan työhuoneessa. Rouva on gynegologi ja ottaa silloin tällöin jonkun tutun potilaan  vastaan kotonaan - tutkimuspöytä on kauniin antiikkisermin takana piilossa.

Vaikka usein syödään ulkona, keittiö on vaikuttavan kokoinen. Etualalla on ruokapöytä - taempi tapaus on biljardipöytä ja nuorison ahkerassa käytössä.

Olen luullut että olen ainoa ihminen jonka keittiössä tavarat ovat pitkin kaikkia tasoja ja aina esillä "hetivalmiinakäyttöön". Täällä totesin että olen lievä tapaus, minulla on sentään jotakin päivittäin tarvittavaa kaapeissa ja laatikoissa - joskus. Täällä on kaikki käsillä, kaapeissahan on niitä aarteita! Tämä oli varsinainen opintoretki: ei  minulla vielä ole paljon tavaraa enkä minä osta ihan kaikkea mikä minusta on kaunista. Tämä huomio ei poista sitä tosiasiaa että minulla on liikaa tavaraa ja jostain syystä nuo kulku-urat talossamme tuntuvat kapenevan kapenemistaan ja välillä tukkeutuvat kokonaan. Täytynee siirtää seiniä etäämmälle toisistaan kun näyttää edelleen että olen rakastunut jokaiseen talossamme asuvaan rojuun.

Yksi mielenkiintoinen asia italialaisissa taloissa - niin vanhoissa kuin uusissakin- on käytävät. Niitä riittää!  Kuva on otettu rouvan työhuoneen ovelta, keittiö on vasemmalla, arkiolohuone televisioineen oikealla. Käytävän päästä oikealle ja puoli kerrosta alas on iso makuuhuone ja  normaalia suomalaista kerrostalo-olohuonetta suurempi kylpyhuone pitkän käytävän päässä. Yhden oven takan on vielä liinavaatevarasto ja kodinhoitohuone. Vasemmalla käytävän päässä perheen pojan huone johon on käynti myös keittiöstä. Käytävästä on portaat ylös ja siellä on iso makuuhuone ja meikäläisittäin suuri kylpyhuone. Vielä yhdet portaat ylös makuuhuoneen ovelta ja ylhäällä on noin sadan neliön ullakkohuone johon on tehty kattoikkuna sisäpihan puolelle. Huoneessa on yksi tietokonepiste ja valtava vierassänky. Seinänvierukset koko pituudeltaan vatetankoja kahdessa kerroksessa. Herran pukuja ja pikkutakkeja näytti olevan enemmän kuin viisi metriä, arvioni sängyn pituuteen.

Ensimmäiset  viisi yötä asuin ullakkohuoneessa kun perheen tytär vauvansa kanssa oli talossa ja sitten palattuani asuin ullakkohuoneen alapuolella olevassa tyttären huoneessa.

Tämä pieni aarrekaappi on  arkiolohuoneessa. Joka perheessä on näkyvällä paikalla tämänkaltainen vitriini johon talletetaan kaikki ne piebet lahjat "bonbonier" joita jaetaan vieraille ristiäisissä, rippijuhlissa ja häissä. Näitä kauniita tavaroita esitellään vieraille ja kerrotaan mistä juhlasta mikin on kotoisin.

Matkani ajan pidin vanhanaikaisesti päiväkirjaa käsin kirjoittaen päivän tapahtumat aina illalla ennen nukahtamista ja saattaa olla että tännekin tulee vielä päiväkohtaisia kertomuksia. Toreilta ja kaupoista saadusta saaliista laitan toisen postauksen lähipäivinä. Omat tuliaisensa tytär on jo esitellyt blogissaan.

Se risa ja lähes täysin toimimaton harkintamopo on taas karkuteillä - ei oo aikoihin näkynyt näillä nurkilla.

Kirjoja, kirjoja, kirjoja..... vaikka entisetkään ei mahdu hyllyihin.

Noita Venäläisiä huivin malleja olen etsiskellyt jo muutaman vuoden. Hankkimissani kirjoissa on hyvät kaaviot ja upeita malleja. Jotain sellaista on suunniteilla missä nämäkin kirjat ovat tarpeen.

Cashmirkuume ei helpottanut ennen kuin tuli tilattua lankaa. En edes tarkkaan tiedä paljonko kaikkiaan on tulossa, se selvinnee viikon kuluessa. En tunne näitä lankoja enkä toimittajaa entuudestaan  mutta onneksi on ihana ystävä joka suostui tekniseksi tueksi, avuksi ja välikädeksi tähän operaatioon. Kiitos Marjut. 

Lankavarasto vaan kasvaa kasvamistaan vaikka ranteet ruvella niitä mutkalle rustaan ja postin kuljetettavaksi kuskaan. Yksi lähetys on kadonnut matkalla Belgiaan. Lähetin Kid Silk Haze boan tavallisena kirjeenä jo 19. helmikuuta eikä ole perille saapunut. Postista kerrottiin että käytännössä kirjettä on mahdoton jäljittää.  Asiakaspalaute on kuitenkin tehty ja sopii toivoa että kirje joko löytää mutkien kautta perille tai palautuu takaisin. Posti tuntuu välillä kulkevan pitkää reittä, Italiasta lähettämäni joulukortti oli kiertänyt Filippiinien kautta Helsinkiin. Siispä toivo elää vielä tuon kadoksissa olevan kirjeen suhteen.

Auraa on tullut kahdessa erässä ja edelleen tilauksesta puuttu puoli kiloa. En ymmärrä mikä tuon langan toimituksessa tökkii. Lanka on ehdoton suosikkini mutta ei sen kanssa voi töitä tehdä jos materiaalin  toimitusaikataulu ei pidä. Jos jollekin on jäänut epäselväksi, niin sanottakoon nyt tässä, että talossa on lankaa enemmän kuin minä ja pari seuraavaa sukupolvea kykenee työstämään, mutta se ei kyllä nyt yhtään auta tässä tuskassa.

Valmistuneitten listalla on vauvaneuleita Grignascon Champagnesta, Lanetista ja Mandarin Petite langasta ja on siitä Aurastakin jo jotakin valmista tullut. Pellavanenäliinoja on myöskin tehtynä kevään tarpeisiin, silitystä tuossa odottelevat.

Neuleista ei edelleenkään voi kuvia tänne laittaan

Täytyy kyllä tunnustaa että käsitöitten teko on ollut nykivää ja työvuorot lyhyitä. Sihteerin hommissa on ollut ruuhkaa ja tilitoimistossa on pitänyt juosta vikoittain niin miehen kuin omien asioden takia. Nyt on taas hetkeksi huoli pois kun kävin tiistaina allekirjoittamasssa  veroilmoitukseni. Onnekseni luottamustoimet olivat tällä viikolla niin mielenkiintoisia ettei veroasiat jaksaneet nostaa verenpainetta. Kirjanpitäjäni on oikea aarre.

Hiplailen päivittäin Kid Silk Haze varastoani ja Italiasta tuomiani Filatura di Crosan lankoja mutta en saa niitä työn alle. Idea on keskentekoinen ja jotakin vielä puuttuu että idea jalostuisi toteutettavaksi. Minulle kun se purkupuoli ei passaa ollenkaan ja aloitan työn vasta kun kuva mielessäni on riittävän selkeä.  Toki työ elää valmistuessaan mutta aloitus ei vain onnistu ennen kuin kuva on kristallinkirkas.

Kyllä juu, on halpaa ja on hyvää mutta takuuvarmasti ne myydään kahdessa eri paketissa. Normaali aamu ja kotikamppeet, mukavat housut ja cashmirneule päälle. Muuten ok, mutta havaitsin että toissa talvena hankittu neule on jo hitusina ja resorien reunat rispaantuneet monesta kohtaa. Ei nämä ilmaisia olleet vaikkakin edullisia ja ostettu Italiasta kyseisen firman omasta liikkeestä. Tietenkin riehaannuin lompakkoystävällisestä hinnasta ja hamstrasin monta kappaletta sekä itselleni että tyttärelleni.

Käytössä oli entuudestaan ko. firman poolo ja putkiaivona ajattelin laadun olevan sama. Ei ollut ei, vanha poolo - runsaasta käytöstä huolimatta on hyvässä kunnossa mutta tämä uudempi ihan "lunastuskunnossa". Hiplailin nyt näitä parivuotiaita ja sitä vanhempaa ja totesin uudempien olevan karheampia ja näistä puuttuu se persikanpintaefekti - joten laatuerojakin on nyt löytynyt.

Tyhmyydestä sakotetaan edelleen, MOT.

Kauan sitten hankitut, aivan eri firman  neuleet ovat jatkuvasta käytöstä huolimatta erinomaisessa kunnossa, mutta niistä tiedän että ne on valmistettu Italiassa. Em. neuleet on ostettu tehtaalta, mallikappaleita kaikkin tyyni ja 70% alennuksella saatuja. Sittenkin meni kaikki rahat mitä sai päivässä nostaa automaatista ja osa ostoksista  tuli laskun kera perässä kotiin postipakettina. No, neuleita kyllä tuli silloin niin itselle kuin lapsillekin ja osa on todellakin edelleen käytössä.

Jättiketjujen massavaatteet tehdään kaukoidässä ja kun perusajatuksena on että tuoteen elinkaari on yksi kausi ei laatuun enää kannata kiinittää suurta huomiota. Cashmir oli viime vuosiin saakka kallis materiaali ja kun tuotteen hankki saattoi olla varma että rahoilleen sai vastinetta. Tilanne on  muuttunut kun markkinoille vyöryy monentasoisia halpisversioita.

Oppirahat tuli taas kerran maksettua. Palaan takaisin lähtöruutuun ja tästä lähtien maksan ilolla viisinkertaisen hinnan ja hankin kunnollisia cashmirneuleita tai jos rahat ei riitä, paikkaan ja parsin entisiä.

Samankaltainen  hinta/laatu romahdus tapahtui parikymmentä vuotta sitten silkkivaatteiden kanssa. Aiemmin silkit hankittiin matkoilta, tilattiin Pariisista tai ostettiin Helsingistä Salvenilta ja teetettiin ateljeessa jossa silkkiset niin paidat kuin iltapuvutkin ommeltiin silkkilangalla. Ompelija oli todella ammattinsa osaava ja ompeli silkit pussisaumoin ja huolitteli mm.hihanistutukset asun kankaasta valmistamallaan vinokaiteleella ja tietenkin sen viimeisen sauman hän ompeli käsin pienen pienillä pistoilla. Näitä upeita töitä on edelleenkin käytössä - omani eivät valitettavasti enää mahdu minulle, mutta muutama äidiltä peritty mekko on käytössä.

Kun silkistä tuli markkinoille ohuet halpispaitapuserot, niitä hamstrattiin joka Helsingin reissulta ja kaverille kans. Tasoero ompelijan valmistamiin oli raju ja nopeasti siirryin sitten Stockmann Silk tuotteisiin jotka aluksi olivat muita halpiksia paksumpia, laadukkaampia ja hieman kalliimpia, kunnes niidenkin laatu  sitten romahti täysin kelvottomaksi. Ompelija oli tuolloin jo jäänyt eläkkeelle joten oli pakko löytää valmisvaatteita koska hyvää ompelijaa ei oitis löytynyt lähitienoilla.

Yleisesti ottaen teen vaatehankinnat tarveperusteisesti ja käytän vaatteeni loppuun. Kuten sanottu, osaan myös ommella, parsia ja paikata. Laadukkat  materiaalit ja hyvä työ takaavat että vaate vaan paranee pidossa ja ajoissa hyvin tehdyt korjaukset ja pienet muutokset ovat täysin näkymättömiä. 

Yhtään ainoata kallista vaateostosta en ole katunut - halpoja hairahduksia lähes joka kerta.

Sen olen kuitenkin oppinut, etten osta halpoja yhdenkoon sukkahousuja koska ne ovat kertakäyttöisiä, laadukkaat ja oikeaa kokoa olevat kestävät monta pesua ja pysyvät paikoillaan kiertämättä ja valumatta.

Mutta miten lieneekin, ettei mulla vieläkään tunnu menneen aivan perille että hyvä maksaa - aina ja kaikkialla. Jos hinta ei vastaa vuosien saatossa syntynyttä kuvaa ko. materiaalista pitäisi tällä elämänkokemuksella jo ymmärtää että kyllä se haudattu koira sieltä pian löytyy. Poikkeuksen muodostavat tietenkin varsinaiset löydöt putiikkien poisto- alennus- ja loppuunmyynneistä ja tehtaanmyymälöiden mallikappaleet.

Kun materiaali on hyvä, merkki tunnettu ja hinta sen mukainen, niin tuo kolmikko useimmiten takaa laadun johon kannattaa euronsa laittaa. Joskus voi löytää jonkun helmen hinta/laatusuhteessa, mutta tuli taas kerran todettua että satunnaisesta löydöstä ei kannata juurikaan riemastua.

No niin pahimmat paineet tuli purettua ja ulkona sataa hiljakseen uutta lunta, nyt on hyvä päivä  tuulettaa villavaatteensa kuistilla ja katsella korjaustarpeet.  Oliskohan myös syytä vilkuilla nettikauppojen cashmirlankatarjontaa - jos vaikka hurauttaisi neulekoneella muutaman ohuen perusneuleen ennen kesää.

Kuvaton raivonpurkaus ja terapianillitys näin alkavan kevään kunniaksi.

Aloitan mainoksella tämänkin jutun. Kuvan kenkäpussi on omaa tuotantoa, materiaalina puuvillasametti ja silkkibrocadi. Tämä on ollut jo vuosikymmenen omassa käytössä ja on kokonaan vuoritettu brocadilla. Myyntiin valmistettavissa on brocadia ainoastaan yläreunasta nauhakujaan saakka - kustannussyistä. Omat kenkäni reissaavat näissä samettipusseissa.

Kenkäpussi on oivallinen lahja ihmiselle jolla on jo kaikkea. Lahja kulkee kirjeenä ja passaa äidille, vaimolle, siskolle, sihteerille, mummille, kummille jne....moni mies on ostanut pussin vaimolle joululahjaksi. Joulun alla on usein pula yllätyslahjasta, pelkän toivomuslistan lisäksi tarvitaan joku yllärikin. Pikkujoulujen jälkeen on vielä  tuoreessa muistissa liukkaat muovipussit joista daamin juhlapiikkarit iloisesti karkailevat hankeen kotimatkalla.

Muotiagentti bloggasi Conversseista ja apina mikä apina - innostuin kaivelemaan kenkäkaappiani. En ole koskaan omistanut tennareita, lenkkareita tai ylipäänsä mitään urheilukenkiä - lukuunottamatta muutamia hiihto- ja laskettelumonoja. Suksilla en tosin ole enää vuosikymmeniin käynyt joten kaikki  monot voin autuaasti unohtaa.

En toki aina piikkareissa sipsuttele ja rennointa kenkävälikoimissani lienevät kansikengät, yleensä Sebagon tai Lacosten mallistosta. Lacoste valmistaa laadukkaita, hyvän näköisiä kenkiä ja Lacosten valikoimissa on myös  "tennareita" joita voisin laittaa hankintalistalle. Täytyykin vilkaista kun sattuu putiikki kohdalle,

Tämä malli on nimeltään "Helsinki" ja ikää näillä on varmaankin pian parikymmentä vuotta, ovat jo puhkipidetyt ja moneen kertaan suutarissa käyneet. Erittäin mukavat kengät  ovat olleet talvikäytössä saappaitten rinnalla. Nämä olivat usein työmatkojen turkkikengät. Ihan totta, pitkä minkkiturkki, paksut villasukat ja nämä kengät. Villasukan varret käänsin kaksin kerroin kuten tehtiin aikoinaan monojen kanssa. Sisäasuna kiltti ja twinset joiden kera nämä kengät sopivat mainiosti. Ystävättäreni Helsingissä sanoi joskus että  jestas kun näyttää hyvältä - vaikka ei kukaan muu tommosia virityksiä pidä. En ole ymmärtänyt kysyä lapsiltani ovatko saneet traumoja tuosta(kin) tyylistäni.

Maglit vuodelta 1982, ostettu Venetsiasta ja ovat edelleen voimakäytössä.

Nämä kengät ovat jalassa mukavat kuin aamutossut, pehmeää mutta ryhdikästä mokkanahkaa. Hankittu muistaakseni Dubain lentokentältä ja lähentelevät täysi-ikäisyyttä. Alla olevassa kuvassa näkyy hyvin kuinka taitavasti mokka on drapeerattu.

Drapeeraus tuo tilavuutta sivusuunnassa, on koristeellinen ja käärmeennahkan kanssa antaa hillittyä juhlavuutta. Jos olisi mahdollista ostaisin näitä heti lisää, eri värejä ja vaikkapa hieman korkeammalla korolla. Merkki on  italialainen Lauro Righi.

Kultaiset Guido Valenti kengät täyttävät joulukuussa pyöreät kymmenen vuotta. Nämä ovat pakkohankinta samalta keikalta kuin huivipostauksen sinikultainen silkki/samettishaali.

Olin ollut parin viikon työkeikalla räntäsateisessa Saksassa ja tulin illalla kymmenen maissa kotiin. Euroopan lentoliikenne oli sekaisin lumimyrskyjen takia ja jokainen kone oli tunteja myöhässä, niin myös Helsingistä tänne periferiaan.

Matakalaukku oli täynnä pyykkiin meneviä vaatteita ja kuopus purki innoissaan pakaaseja tuliaisten toivossa. Sanoin hänelle että laita saman tien puhtaat kamat tilalle. Aamulla oli lähtö, -ainakin omasta mielestäni hyvin ansaitulle lomamatkalle Bahrainiin. Lapsi kyseli että mitä laukkuun pakataan ja vastasin että joku T-paita ja muutama iltapuku. Aamulla nukuin vähän pommiin ja paiskasin matkalaukun sellaisenaan kiinni. Perillä sitten selvisi että lapsi oli ehnyt työtä käskettyä - laukussa oli kymmenkunta T-paitaa ja iltapukuja niin paljon kuin laukku veti. Kaikki muu olikin sitten hankinnassa. Onnekseni valikoimat kohteessa olivat vähintäinkin loistavat ja minkään puuttetta ei tarvinnut kauan kärsiä. Saattoipa mukaan tarttua jotakin  mikä ei aivan välttämättömien listalle kuulukkaan. 

Nämä käärmekengät on ostettu jostain sivukadun halpiskenkäkaupasta Veronasta. Tuossa päällä oli joku härpäke joka päätyi oitis roskikseen. Kengät ovat mukavat ja noudattavat linjaa - eiminkäänmalliset perusavokaat. Ruskeat kengät ovat aina kelvolliset, näillä mennään vaikkapa farkuissa.

Enrico Lugani on merkki jonka lesti sopii minulle hyvin. Tässä suosikkini; mukavat, sirot mutta jalassa riitävän tukevan tuntoiset. Näillä jaksaa taivaltaa ja toimivat työkenkinäkin.

Annabella pistokaat  kulkevat mukanani lähes aina. Jos yritän matkustaa vähillä varusteilla niin nämä kuitenkin tulevat kyytiin. Kevyet jalassa ja laukussa - sopivat asuun kuin asuun aamusta iltaan, farkuista pellavamekkoon tai housupukuun ja vaikkapa jonkun hörhellyksen mukaan. Edullinen ostos Italiasta ja ikuinen harmitus etten ostanut samantien toisia, tarjolla olisi ollut  myös punaiset, keltaiset ja vihreät.

Pidän pistokkaista. Nämä eivät ole edellä esiteltyjen veroiset mutta käyttökelpoiset. Ehkäpä muotoutuvat käytössä ensi kesän aikana. Halpikset jostakin sivukadun pikkukaupasta Italiasta.

Kympin maksaneet prinsessaläpsyt Veronasta. Ovat olleet rankassa käytössä pari kesää ja kaipaan yhtä mukavia ja tukevia tilalle - ensi kesä on näiden viimeinen.

Sitten nämä ihanan ihanat Camomillan piikkarit. Näillä tepastelen päivittäin hetkisen ja sisäänajo tapahtuu aivan kotikamppeissa. Samankaltaiset kultaiset, hopeiset, mustat ja vaikkapa roosat tai syvän violetit ovat toivelistalla.

Sitten päästään jo kotimaisiin kenkiin. Pertti Palmroth on suomalainen merkki joka passaa minun jalkaani.

Muutaman talven pidetyt  saappat joissa korko on minulle parhaiten passeli. Näillä menee joku juoksuaskelkin tarvitaessa ja näillä voi vaivatta kävellä aamusta iltaan eikä jalat kipeydy. Uudet vastaavat on etinnässä vaan ei ole vielä löytynyt. Saapasosastolla on hankinnassa myös suoravartiset "ratsastussaappaat" entiset on jo laitettu roskiin.

Upean punaiset mukavat käyttökengät on hankittu Virroilta Palmrothin tehtaan myymälästä  muutamia vuosia sitten ja erittäin edullisesti - oli viimeinen pari. Ehdottomat lempparini. Ilman näitä kenkiä monet mustat vaatteeni voisivat vaikuttaa surupuvulta. Näiden seurana on usein saman värinen klassinen kashmir-kaulaliina tai punainen käsilaukku.  Näitäkin voisin ottaa muutamat lisää, vaikkapa mustat ja vihreät. Lakeeri viehättää muuten arkisen ja yksinkertaisen mallin materiaalina.

Edelleen saman valmistajan lakeeriavokkaat. Täsmälleen samaa mallia olen loppuun käyttänyt jo kahdet ennen näitä. Tämän parin löysin syksyllä maankuulun  kenkäkaupan varaston uumenista ja  laatikossa oli vielä markkahinta. Olin onnesta soikeena kun yhä löytyi minun kokoa, tosin nämä olivat viimeiset. Ihan jokapäiväisessä käytössä nämä niinkuin edeltäjänsäkin. Taas kiiltonahka pelastaa koko homman aamusta iltaan ja matkalla nämä voivat olla periaatteessa vaikka ainoat kengät.

Viimeinen pari uunista ulos! Mokkanahkaiset Palmroth avokkaat. Nämäkin ovat viimeiset lajissaan. Tätä mallia olen kuluttanut jo ainakin kolme paria ennen näitä. Malli on niin perus,niin perus ja huippumukava. Huolimatta marttakenkä vaikutelmasta Palmroth saa perusmalliinkin sitä jotakin - ehkä se on mittasuhteet kaikkineen ja materiaalit.

Olen toki tietoinen että kenkävalikoimani on aika yksitoikkoinen, tusinoittain lähes identtisiä kenkiä mutta kun ostaa hyviä ja niin ollen usein melkoisen hintavia jalkineita niin perusilme on klassinen. Väreillä toki revittelen tilaisuuden tullen ja kun sitten kohdalle sattuu ne namut niin se on sitten menoa. Tärkein kriteeri on aina mukavuus ( heti sen kauneuden jälkeen ) ja jos ei tunnu jalassa omilta niin kauppaan jää kaunokaisetkin. Toisaalta jos kengät muutaman viikon koekäytön jälkeen ovat todella hyvät, säntään oitis hakemaan tuplat toisen värisenä - mustia voi hankkia vaikkapa kahdetkin.

Isäni ohje oli että hinta on toisarvoinen, kenkiä voi ostaa aina  tarpeen mukaan ja niiden on oltava kaikin puolin mukavat ja hyvät, sillä jalkoja on viimeinen pari menossa. Opetuksen mukaan olen  ostanut niin hyviä kenkiä kuin ollut saatavana ja  kenkiä on sitten pitänyt hoitaa arvoisellaan tavalla ja niinpä hyvin hoidetut kengät myös kestävät vuodesta toiseen.

Mukana kuvissa on heinähäkin päällimmäiset ja jatkuvassa käytössä olevat parit. Varastoissa on muitakin jotka ansaitsisivat kuvansa tänne mutta nämä riittäköön tällä kertaa.

Vaikken omista tennareita niin Ainot minulla on ollut varmaankin kymmenen vuotta ja uudet hankin noin joka toinen vuosi. Ekat Ainot tulivat taloon jo paljon ennen kuin niistä tuli muotijutut ja  tytär oli lievästi kauhuissaan mutta nyt ne hänenkin mielestään kuuluvat asiaan.  Alkavat taas Ainoni olla lopuillaan ja uudet ovatkin jo ostoslistalla.

Lopuksi kiitokset Muotiagentille, hänen yllytyksestään blogini on saanut muistelma-aksentin. Minusta on ihan mukava muistella vaatteisiin ja asusteisiin liittyviä tarinoita ja ilman blogia niitä ei tulisi koskaan kirjoitettua muistiin.

Neuleasioista sitten sen verran että valmistakin on toki tullut mutta ovat sitä osastoa jota ei vielä julkisteta edes täällä blogissa. Vauhtia hieman hyytää  Kidsilk Auran pitkä toimitusaika, tammikuun 18. tilatuista on osa luvassa ensiviikolla ja sehän on kaikille neulojille selvä ja tuttu juttu että talossa olevia lankoja on äärimmäisen vaikea neuloa jos on uusia tulollaan. Näin se varasto kasvaa.....

Aivan yllättäen iski reippauskohtaus. Eilen illalla pelmautin yhden lumppukasan ja saunan lämmetessä pesin ja silitin parikymmentä lempparihuiviani. Tässä postauksessa oleva kavalkaadi on vain pienoinen pintaraapaisu valikoimastani, mutta esille pääsevät taas ne jotka ovat jostain syystä muita tärkeämpiä. Lisäksi tässähän on nyt mainio tilaisuus mainostaa omaa tuotantoa.

Aluksi liukuvärjättyjä isoja shaaleja 90x200 . Muotiagentti näitä pyysi nähtäville muutama päivä sitten joten: härifån tvättas, var så gud.

Turkoosi vasemmalla on värjätty niin päin että  väri liukuu pitkän sivun suunnassa. Keskimmäinen eiminkäänvärinen on lempparini ja se on ollut vaikein tehtävä. Huivi on yksivärinen ja itse pidän sitä osterin värisenä, joku toinen saattaisi sanoa värin olevan lähinnä saastesumua. Minua väri miellyttää ja  on hyvin monikäyttöinen, passaa lähes kaikkien vaatteitteni kanssa eikä väri ole liian huomiota herättävä ja niinpä solmimiseen voi satsata. Pitkä ja kapea sifonki taipuu moneksi, tämä koko yltää jopa jakun tapaiseksi, jakuksi solmittuna shaali tekee hihattomasta mekosta/topista kirkkokelpoisen. Siniharmaassa taas näkyy hyvin kuinka paljon väriä voi liuttaa. Nämähän eivät juurikaan poikkea kaupan huiveista muuten kuin täsmälleen halutun värinsä puolesta, signeeraan myös nämä kultaisella nimikirjoituksella.

Laitan nämä mainoskuvat heti alkuun. Shaalit ovat silkkisamettia ja brocadia/Thai silkkiä. Nämä ovat kaksinkertaisia, upeita, ruhtinaallisia. Juu- omiaan pitää kehua! Joka matkalla on ainakin pari kappaletta mukana. Farkuistakin saa illallispuvun kun heittää tällaisen harteilleen, ne helmethän on joka tapauksessa aina kaulassa. Joskus shaali vaan asuu vasemmalla olkapäällä ja toisinaan kiinnitän jollakin soljella tms jutulla tai kietaisen uumalle. ( niin, mille uumalle??? jonnekin sille seutuville missä on joskus ollut vartalon hieman kapeampi kohta )

Nämä ovat asiakkaitteni kestosuosikkeja. Minulla on oikeus käyttää Tommy Tabermannin runoja huiveissani. Miehet ovat innoissaan kuin yhdellä kertaa saa hankittua ikikukat ja rakkauden tunnustuksen joita nainen voi esitellä julkisesti.

Mies voi sitten sopivin välein huomauttaa että todistteet on annettu ja ovat voimassa edelleen = ei tartte ostella kukkia eikä enempi vakuutella tunteitaan.

Näitä valmistan tilauksesta, runon saa valita tietystä valikoimasta ja väri/aihetoivomuksia voi myös esittää. En kuitenkaan kopioi toisten suunnittelijoiden malleja. Hinta on kova, mutta miehet eivät ymmärrä halvan hinnan hurmiota ja itsetuntohan siinä nousee kun ostaa kerralla kalliin lahjan naiselleen. Naiset taas tietävät hinnat kun ovat nähneet töitäni näyttelyissä.

Tähän liittyen: ylellisintä on varmaan mittatilaustyönä valmistettu minkkiturkki jonka vuorikankaaseen on maalattu muutama kukka ja lahjan antajan sanoin kirjoitettu "omistuskirjoitus".

Aloitetaan oikealta: huivi on shamppanjan/kullankeltainen ja reunuksessa on runsaasti kultaa ja huiviin on kirjoitettu italiaksi kaunis lause. Suomennettuna se on tähän suuntaan: aurinko on elämä maalle, rakkaus ihmisen elämän tarkoiotus ja sinä rakkaani olet elämäni, sillä sinua minä rakastan.

Huivi on ollut tähtenä parissakin näytelyssä värinsä ja tekniikkansa vuoksi. Myös tätä mallia erilaisina versioina sekä väreiltään että teksteiltään on pitkin maailmaa ja kaikki ne on ostettu hyväilemään sydäntä ja ihoa.

Keskellä on  minulle hyvin tärkeä huivi, siinä on runo joka on henkilökohtainen lahja minulle, siksi en kirjoita tekstiä tähän. Jos olen huivin kaulaani laittanut tai kannan sitä esillä niin toki runo silloin on halukkaitten luettavissa - se on kaunis ja koskettava.

Mikkihuivi on tyttäreni tuoma tuliainen Amerikasta. Tämä on upea, sopivan ohut ja pehmeä -luonnonsilkkiä, totta kai - ja tietyllä tavoin solmittuna se näyttää vain mustavalkoiselta eikä Mikkiä siitä välttämättä tunnista. Toki käytän sitä enimmäkseen niin että Mikki tulee hyvin esille.

Aito maatuska-villashaali. 150x150 ja 15 cm hapsuja ympäriinsä. Näitä oli alun perin kaksi täysin samanlaista. Ostettu kauan  sitten Leningradin matkalta. Lähtöaamuna oli vielä aikaa käväistä suuressa tavaratalossa ja ruplia oli jäljellä iso tukko. Tavaravalikoima oli niukka ja Vysotskin levyjen lisäksi ei ollut muuta mieleistä kuin nämä huivit. Toisesta ompelutin hameen ja se on annettu pois aikoja sitten ja tämä huivi on käytössä joululiinana olkkarin pienellä pöydällä. Jotenkin ei vaan ole minun juttuni asusteena. Laitoin tähän, kun Muotiagentin blogissa näistä oli juttua muutama viikko sitten.

Tämä kaunokainen on kotoisin Ranskasta, valmistajaa en enää muista. Materiaalina villa/kashmir ja lurex. Ikää on runsaat kaksikymmentä vuotta ja tämä on ollut enimmäkseen turkin seurana ja nimen omaan päässä. Nyt en enää käytä kuin kaulassa, mutta pidin tätä paljon sillain mummo/muslimi tyyliin päähän sidottuna. Huivi mummosti päässä vähän rikkoi minkkiturkin pönäkkyyttä ja toimi monta usein tunnisteena. Kerran olin menossa työasioissa Helsinkiin ja firmasta oli lähetetty uusi työntekijä minua lentokentältä noutamaan. Mies oli kysynyt että kuinkas minä sen tulijan tunnistan ja pomo oli sanonut että sillä on pitkä minkkiturkki päällä ja huivi päässä tasan erilailla kuin kellään muulla. Hyvin toimi silloinkin.

Nämä ovat villaa. Suuria, ruskea on 140x140. Vasemmalla oleva on henkilökohtainen lahja Marja Kurjelta ja toinen on ostettu paneelina Milanon lähistöltä  kangaskaupasta joka myy muotihuoneiden mallistojen jämäkankaita. On muuten oivallinen kauppa, huippukankaita edullisesti. Liike josta saa esim. Armanin kankaita ääliömäisen edullisesti. Paikka jossa on helppo menettää suhteellisuudentaju ja unohtaa matkalaukun koko ja lentoyhtiöiden painorajoitukset ja kaikki muutkin realiteetit yhdessä silmän räpäytyksessä.

Vasemmalla ensimmäiseltä Rooman-matkalta v.1974 hankittu silkkihuivi, edelleen käytössä. Seuraavana suosikki-Diorini ja tumma vihreä iloinen norsuhuivi on Sevinin mallistoa.  Norsu on suosikkini ja jos lukijoiden hermo kestää voisin postata joskus norsunluukoruistani.

Sinisen kauden silkkejä. Toistaiseksi vähällä käytöllä, mutta näistä keskmmäinen pelaa myös mustien vatteiden kera. Vasemmalla pieni simppeli Sevini joita on lisäkis punainen ja maitokahvin värinen, kaikki kovassa käytössä - hyvä koko ja riittävän yksinkertainen, kelpaa aina. Lähes musta sini/vihreä Dior oli kauan jokapaikanhuivina ja ehkäpä vielä joskus kokee uuden tulemisen. Saatu lahjaksi ja on tunnetasolla tärkeä. Ylimmäisenä YSL pienokainen joka on kuljeskellut kauan mukanani ja somistanut monia asukokonaisuuksia.

Vasemmalta:

Alain Manoukianin silkkisametti/gerogette/paljetti shaali. Lahjaksi saatu. Pitää aina kiinnittää jollakin soljella irrallan ollessaan karkaa helposti. Keskellä oleva viritys on silkkiä/samettia/lurexia ja hankittu Bahrainista pakon edessä edustuskäyttöön. Huivi on parimetrinen ja lähes metrin levyinen. Oranssi on lahjahuivi ja kovassa käytössä mustien vaatteitteni kanssa, lienee 180 cm pitkä ja ehkä 60 cm leveä, materiiaali tylliä, kirjailuja ja paljetteja, ranskalainen NOA NOAn mallistoa.

Lopuksi osoituksena hulluudestani tällä alalla: kolme täysin samanlaista huivia. En osannut päättää mikä olisi paras väri ja niinpä otin kolme mieluisinta. Sevinin silkkikreppihuivit ovat 90x90 ja huiviin on ranskaksi kirjoitettu H.C.Andersenin satua peikosta ja keijukaisesta. Tämä on huivisuunnittelun helmi: kirjoitus on aloitettu ylälaidasta keskeltä ja tekstin leveys kasvaa rivi riviltä ja muodostaa kolmion huivin keskelle. Reunoilla on suurempaa tekstiä, yhdessä kulmassa iso kukka ja toisessa pienempi oksa kukkineen. Huivi on sitomalla muunneltavissa moneksi ja yksi näistä kuuluu aina matkavarustukseeni.

.